sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kärpässieni lapaset

7 veljestä Novita hunajakenno kennoneule neulotut lapaset ohje


7 veljestä Novita hunajakenno kennoneule neulotut lapaset ohje

Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3½mm
Malli: hunajakenno <-KLIK! ohje

Tajusin tässä yhtenä päivänä, ettei minulla ole punaiseen syystakkiini sopivia lapasia.
Tai käypäisiä (ja ehjiä) lapasia ylipäätään, niin paljon on puikoilta pudonnu vaan sukkia, että ei oo tullu mieleenkään, että jotain muutakin vois neuloa välissä.

Kotona sattui sopivasti lojumaan punaista ja valkeaa lankaa, joista sitten syntyi nämä kärpässienet :)

Lapasissa käyttämäni malli juolahti mieleeni vuosien takaisesta, keskeneräiseksi jääneestä sukkaprojektista, jota aloitin neulomaan tuolla hunajakenno-neuleella. Vaikka sukat ei koskaan valmistuneetkaan, niin sen  verran hyvä tuntuma niihin neuloessa jäi, että ohjetta teki mieli kokeilla nyt uudelleen - ja kappas, sainkin aikaiseksi oikein somat ja mieluisat tumput!

Tykkään mallin pallokuviosta ja siitä, että neulepinta muodostaa tavallaan kaksi omaa tasoa pallokuvion jäädessä hieman upoksiin. 

Sen lisäksi nää on jotenkin ihanan retrot ♥

7 veljestä Novita hunajakenno kennoneule neulotut lapaset ohje


7 veljestä Novita hunajakenno kennoneule neulotut lapaset ohje




7 veljestä Novita hunajakenno kennoneule neulotut lapaset ohje




perjantai 11. syyskuuta 2015

Sateenkaarisukat

 
7 veljestä villasukka Novita sateenkaari valepalmikko

Lanka: 7 veljestä sateenkaari, 1 kerä
Puikot: 3½mm
Kantapää: ristiin vahvistettu
Malli: Valepalmikko


Nonni!
Sainpas viimeinkin aikaiseksi tehdä sukat tuosta seiskaveikan sateenkaaresta.
Malliksi päätyi valepalmikkoa, kun oon tykkäilly siitä jo pidemmän aikaa ja en oo vielä ite päässy kokeilemaan. Oikein kiva malli neuloa (ihanaa, palmikkoa ilman apupuikkoa!) ja lopputulos on nätti.
Loin alkuun 50s ja kantapään jälkeen kaventelin jokusen silmukan pois. 

Ja ei se kesä oo näköjään vielä malttanu lähteä pois, kun näin syyskuun puoles välissäkin on vielä näin ihanan aurinkoista ja lämmintä.. :)

Muuten oon vaan huiskinu mennä työharjottelussa, alkaa olemaan jo loppupuolella toppijakso tk:n vuodeosastolla. Sit taas ahkerana koulun penkkiin.

 

7 veljestä villasukka Novita sateenkaari valepalmikko


7 veljestä villasukka Novita sateenkaari valepalmikko

 





 ♥

torstai 16. heinäkuuta 2015

Virkattu norsukoriste





virkattu elefantti norsu crochet elephant

Lanka: 7 veikka jämät
Puikko: 4mm
Ohje: ideakuva etsitty netistä googlettamalla, 
virkattu käyttäen mallina kuvaa *crochet elephant*

Tämä syntyi vähän vahingossa, kun mietiskelin jotain virkattua koristetta trikookuteista virkkaamaani kassiin. Vaatekaappia siivotessa pääsi jälleen aimo läjä vanhoja t-paitoja kiertoon ja iloisen värisiä kudemöttösiä syntyi useampi pallo, joita oli riittävästi kassin tuunaamiseen (kuvia ja päivitystä tulossa myöhemmin).

Loppujen lopuksi kuitenkin päätin, että jätän tämän virkkausprojektin
 vielä odottelemaan jotain sopivampaa kohdetta. Virkkaamani kassi on jo itsessään aika värikäs ja vaikka aluksi mietinkin, että kassin kylkeen sopisi jokin väripläjäys, niin olisi se kuitenkin ollut jo vähän liikaa.

Virkkasin ronsun kuvasta mallintaen, joka oli itse asiassa aika hauskaa. 
En ole aikasemmin koittanut virkata mitään ilman sanallista ohjetta.
 Oman lisäykseni tein vielä virkkaamalla norsulle korvan, jota ei mallikuvassa ollut.

Saattaa olla, että norsu pääsee seikkailemaan viikonloppuna Ilosaarirokkiin, sillä ajattelin, että sen voisi väliaikaisesti kiinnittää hakaneuloilla piknik-kassin kylkeen kiinni.
Virallinen rokki-norsu! :)
 

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kettu pannunalunen



khadin lankalabyrintti neulottu kettu pannunalunen knitted potholder

Lanka: 7 veikka
Puikot: 4mm
Koukku: 3mm (reunat virkkaamalla)
Kettukuvio: silmukoita jäljentämällä, idea kettukuvioon googlettamalla
 hakusanoilla *Cross Stitch Fox*
  
Sukkien neulomisen lomassa syntyi mukavana välipalatyönä pannunalunen, johon pääsi tuhisemaan kellanruskea turkkinen kettu repolainen :)

Innostuin taannoin silmukoiden jäljentämisestä, kun kokeilin huvikseni tehdä sukan varteen muutaman pallokuvion. Ajattelin, että tekniikkaa olisi mielenkiintoista kokeilla vielä uudestaankin johonkin toiseen työhön ja pannunalunen tuntui sopivalta harjoitusprojektilta.
Jokunen väljempikin silmukka ketsuun pääsi syntymään, varsinkin valkoinen lanka tuntui hankalalta asetella paikoilleen - violettia pohjaväriä vilkkuu siis alta, mutta kyllä se noin muutoin ihan ketsulta näyttää.
Tekijä ainakin itse on erittäin tyytyväinen lopputulokseen
Mikäli kiinnostuit tekniikasta, voit kurkata hyvän ja selkeän ohjeen kuvineen muun muassa täältä silmukoiden jäljentämiseen .

Joskus olisi mukava päästä bongamaan ihan oikeakin repolainen luonnosta :)
Tämä kettu pääsi kuvausten ajaksi hetkeksi nauttimaan metsän vehreydestä.

khadin lankalabyrintti neulottu kettu pannunalunen knitted potholder

khadin lankalabyrintti neulottu kettu pannunalunen knitted potholder

khadin lankalabyrintti neulottu kettu pannunalunen knitted potholder

torstai 25. kesäkuuta 2015

Sienisukat

"Puun juurelta löytyy pärekoriin aarteita: metsän rubiineja ja smaragdeja.
Liian suurissa saappaissa villasukat ovat kuin pehmeä sammalmätäs."

neulotut kirjoneule sukat sienisukat polka dots

Lanka: 7 veljestä (turkoosia vähän päälle kerä, muut värit jämiä)
Puikot: 4mm
Kantapää: ristiin vahvistettu
Malli: Sienisukat kirjasta Rakas Villasukka


Ihastuin kirjan malliin näistä sienisukista.

Sienien lisäksi päähän pälkähti kokeilla tehdä toiseen sukkaan myös silmukoita jäljentämällä epämääräinen, alaspäin valuva pallorykelmä.
Mietinnässä on vielä, tekisinkö niitä myös toiseen sukkaan?? :)
 Tämä kesä onkin ollut aika polka dots -henkinen, niin kuin mekon helmastakin näkyy..

Omaan silmään pallot näyttää kyllä ihan kivoilta ja jäljentämis -tekniikalla niitä sai ryhmiteltyä kivan väljästi.Tulipahan samalla opittua myös jotain uutta.

Kesäkin on ollut niin sateinen ja kylmä (ainakin täällä Itä-Suomessa), että ei oo ollu yhtään liikaa neuloa melkein polvipituisia sukkia.

Mitens muualla? :)

neulotut kirjoneule sukat sienisukat polka dots

neulotut kirjoneule sukat sienisukat polka dots

neulotut kirjoneule sukat sienisukat polka dots

neulotut kirjoneule sukat sienisukat polka dots

sienisukat neulotut ohje kirjoneule sieni

torstai 14. toukokuuta 2015

N u r m i l i n t u


Nurmilintu neulottu huivi pitsi
Lanka: Linea Lame (2 kerää = n.100g)
Puikot: 4½mm
Malli: Nurmilintu  <-Ohje! Ravelrysta, ilmainen.

Neuloinpa pitkästä aikaa taas huivin :)

Aiemmin olen tehnyt pari tuubihuivia neulomalla ja virkaten, mutta tässä mallissa viehätti huivin muoto ja neulomistapa - silmukoita lisäämällä huivi koko ajan kasvaa loppua kohden.

Ohje oli selkeä ja helppo ymmärtää ohjeen alussa olevaa "1oe&t" kohtaa lukuun ottamatta, johon meinaisin jäädä jumittamaan. Kyse oli kuitenkin lopputiessään niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin että neulo yksi silmukka oikein etu- ja takareunasta. Apu löytyi  nopeasti Fb'n "Hurmaavat huivit" -ryhmästä.
 Muuten mallin pitsiosuudet ja ainaoikein kerrokset eivät aiheuttaneet päänvaivaa, niitä oli mukava neuloskella.

Lanka on Linea Lamen ihanan kevyttä ja pehmyttä puuvillan ja viskoosin sekoitusta, jossa on seassa vähän kimallusta. Olisi varmasti aurinkoisella säällä saanut kameralla paremmin vangittua, mutta kuvaillessa sää enteili lähinnä myrskyä.

 Tuuli repi niin naista kun huiviakin mukaansa ;)


neulottu pitsihuivi nurmilintu




..ei sillä että ois tuullut yhtään :))
Onneksi rannan luota siirryttäessä pääsi vähän tuulta pakoon.





Nuku, nuku, nurmilintu,
 väsy, väsy, västäräkki,
nuku nurmelle hyvälle,
vaivu maalle valkealle. 

//