Selaillessani viime vuoden Novitan joulunumeroa sattui sieltä silmiini tämän neulotun joulukuusen ohje.
Ohje oli kivan lyhyt ja kuusi valmistuikin aamun aikana lastenohjelmia katsoessa. Ainut mitä en ohjeesta oikein ymmärtänyt oli aika ajoin silmukkalenkkien poimiminen työn taakse apupuikolle, jonka jälkeen käskettiin neulomaan molemmilta puikoilta 1+1 s tiukasti oikein yhteen.
Tein työtä käskettyä, mutta ohjekuvan kaltaisia laskoksia en kuitenkaan saanut kuuseen muodostumaan.
Sen sijaan noista silmukkalenkkien poimimisesta jäi oikealle puolelle vain tuollainen hieman kohollaan olevan, nyppyläinen nauha. Noh, tavallaan sekin kyllä elävöittää tuota pintaa ihan hauskasti, joten annoin sen sitten olla.
Ohjeessa ei myöskään mainittu mitään kuusen pohjan tekemisestä, vaikka ohjekuvista mielestäni selvästi(?) näkee, että ne on vanulla täytetty. Niinpä virkkasin kuuselle sitten sopivankokoisen, pyöreän pohjapalan ja kiinnitin sen pohjaan kiinteillä silmukoilla.
Teen varmaankin vielä pari erikokoista kuusikaveria tälle seuraksi, niin saa sitten kivan pienen ryhmän vaikka keittiönpöydälle joulukattauksen sekaan.
Tänään epäonnistumiset voi sitä paitsi laittaa perjantai 13. päivän piikkiin, eikös vain? :)
Oi tämäkin on ihana!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaIiiihana kuusipuu :) Musta tää on paljon kivempi kun Novitan mallissa.
VastaaPoistaNo kiitos, itestä vaan tuntui että tuosta pääs syntymään vaan omituisen näköinen tötterö :)
PoistaIhana, saako inspiroitua? ;)
VastaaPoistaSaa, saa, se on jopa toivottavaa :D
PoistaIhana!! Jotain tämänlaisia pitäisi tehdä. Ei olis kaikilla samanlaisia :)
VastaaPoistaHihii, kiitos :) No se on kyllä totta, näihin ei varmaan ihan joka paikassa törmää. Tuolla samalla kuusiohjeella sais periaatteessa myös aikaseksi aika hyvän tonttulakin, siis sellaseen koristeeseen. Tartteis tehdä vaan pikkunen pääpallero alapuolelle ja nenä :)
PoistaTotta :) olis ihana sellanenkin.
Poistamulla olisi sulle haaste http://hiippatossu.blogspot.fi/2014/03/blogigallup-haaste.html
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista