perjantai 9. tammikuuta 2015

Mustapunavalkoiset viidakkosukat 7 veljestä


Viidakko 7 veljestä Novita


Viidakko 7 veljestä Novita

lanka: novita 7 veljestä viidakko
puikot: 3,5½ mm

Aim bäk! ;)
4kk on vierähtänyt, etten ole tullut bloganneeksi mitään.
Aekasmoista!

Noh, nyt sitte pyörähti puikoilta tämän vuoden eka työ, joten ehkäpä tämä taas
 tästä lähtee :)
Valitsin ihan huvikseen tuota 7 veikan viidakkoa, vaikka en alkuun tykännytkään koko langasta. Olen kuitenkin nähnyt langasta neulottavan sukkia, joissa varren alku, kantapää ja varpaat on neulottu jollain piristävän värisellä langalla, niin ne onkin sitten pureutuneet ihan eri lailla verkkokalvoille. 
Tässäpä ne sitten on, omat versioni yhdistettynä punaiseen - tykkään!
Varren alussa loin silmukoita 14s/puikko ja ennen kantapäätä kavensin 12s/puikko.

Mitä langan kuviointiin tulee, niin se on edelleenkin kieltämättä aika outo. Yritystä tavallaan löytyy, että kuviosta muodostuisi jotain jännittävää, mutta hyvin pian se lässähtää vain muodostamaan ihan perusraitoja - ärsyttävän säännöllisestikin vielä. Tykkään kyllä perusraidoistakin, mutta tässä tapauksessa langalta odottaisi jotain enemmän. Hmph! 

Sitten taas, jollain tapaa nämä on kuitenkin ihan älyttömän kivat.
Löytyy ripaus punkkia ja rokkia :)


22 kommenttia:

  1. Hei kiva ku oot taas in business..mites opiskelut sujuu?okussahan sie sitä käyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opiskeluthan on ihan hyvällä mallilla, just nyt vuoden alusta aloitin taas työssäoppimisjakson (kuntoutumisen tukeminen). Viime syksyn alkuvaiheilla kävin kasvun tukemisen ja ohjauksen.. Kiirettä on niin sanotusti pitänyt :D Ja joo, Okussahan minä käyn, mutta työssäoppimiset on tässä ylämylly-joensuu akselilla.

      Poista
    2. Tulehan moikkaamaan leppäselle joku kerta. .siellä mie tiskin takana häärin; ) monta kertaa yrittäny katella että sattusitko olee mutta ei oo vielä siun näköistä siellä näkyny XD

      Poista
    3. Leppänen, onks se Outokummussa?? :) Muistelisin, että mainihit jotain töiden aloittamisesta jossain kaupassa? En oo tähän mennessä vielä pahemmin harhautunu häärimään Okussa muuten kuin siinä koulun alueella.

      Poista
    4. Siinähän se on ihan liikenne ympyrän vieressä..se kahvila; )

      Poista
    5. OK, pitääpä pitää mielessä! :) Jos joskus vaikka kävis pyörähtämässä.

      Poista
  2. Punainen antaa kivasti potkua viidakkosukkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! :) Mietin myös violettia tai ompunvihreää, varmaan mikä tahansa "ei murrettu" värisävy toimii.

      Poista
  3. Ihanaa, ku oot takas! Kerkesin ikävöidä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mie huomasinkin että olit käyny huhuilemassa minun perään ! :) Tuntuu kyllä kivalle, että kaipaillaan! Se minua osittain muun muassa herättelikin tästä horroksesta :D <3

      Poista
  4. Onpas ihanat, sulla tuli noi raidat tosi kivasti sain itsekkin samasta langasta äsken sukat puikoilta ja omista raidoista tuli todella tylsät :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon itekin välillä nähny kuvia sukista, joissa tuosta Viidakosta ei oo muodostunu yhtään mitään erilaisempaa kuviota, pelkkää tasaista raitaa vaan! Ei oo Novita ihan ehkä miettiny valmistusta loppuun, kyllä kaikkien kerien pitäis suht tasalaatuisia olla :P

      Poista
  5. Tuo punainen nyt vaan sopii noihin ihan niinkun täydellisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Punainen toimii kyllä aina, varsinkin mustan kanssa! :)

      Poista
  6. Kiva kuulla sinustakin :) kauniit sukat. Sopii hyvin yhteen värit.

    VastaaPoista
  7. En myöskään itse ihastunut tuohon viidakkoon varsinkin kun näki niin paljon sukkia, missä tuli musta möhkäle ja loppu valkoista... törmäsin kanssa noihin missä jotain piristysväriä on mukana ja heti innostuin itsekin. Seuraava lankaostos tuleekin varmaan olemaan tuo seepra. Kauniit sukat teit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:)) Ja kiva juttu että siekin oot innostunu kokeilemaan tuota viidakkoa pienen piristysvärin kanssa! Se on jännä juttu miten joskus aika pienilläkin lisäyksillä ym. voi saada lopputuloksen näyttämään ihan eri lailla kivalta :)

      Poista