lauantai 7. joulukuuta 2013

Kennomaiset palmikkosukat

Nämä palmikkosukat valmistuivatkin yllättävän nopeaan, sillä yleensä varaudun palmikkoneuleen kanssa siihen, että apupuikon pyörittely hidastaa neulomistahtiani huomattavasti.

Varsinkin kun minulla vielä on tuo metallinen apuväkänen, joka tuppaa luiskahtelemaan joka välissä matkoihinsa. Tiedän että tässäkin voisi helpottaa omaa tuskaansa opettelemalla palmikointia ilman apukoukkua, mutta jostain syystä en ole intoutunut sitä koskaan kokeilemaan.

Ehkäpä tosiaan pitäisi!


Mielestäni tämä palmikkokuvio oli muutenkin aika hauska, sillä periaatteessa siitä ei tule ollenkaan palmikkoneulos mieleen. Tässä ensimmäisessä kuvassa ne tosin näyttävät enemmän lapasilta kuin sukilta.

Ainut mikä jäi vähän harmittamaan oli se, etten saanut tehtyä nyörien päihin tupsuja - siis oikeasti! En oo tainu pitkään aikaan menettää hermojani yhtä totaalisesti, joten katsoin sitten lopulta parhaaksi jättää vaan pelkät nyörit ilman pompuloita :)

(Tulipa samalla huomattua, että saksien teroittaminen voisi myös olla kohdallaan tässä taloudessa..).

Nämäkin sukat päätyivät joulupukinkonttiin ja omiin jalkoihini sujautin ne vain nopeaan kuvauksen ajaksi.

Ohje näihin löytyy mistäpäs muualtakaan kuin Novitan sukkalehdestä, mutta kirjoittelen sen tähänkin osittain ylös, sillä googlettamalla näihin ei tahdo oikein ohjetta löytyä.
 
kennomaiset palmikkosukat

Ohje: 

Luo 40-48-56s ja silmukat neljälle sukkapuikolle, 10-12-14s kullekin. Kerroksen vaihtumiskohta on aina I ja IV puikon välissä.
Neulo suljettuna neuleena kierrettyä joustinneuletta (*1o silmukan takareunaan,1n*, toista *-*) 5 kierrosta.
Tee sitten reikärivi nyöriä varten seuraavasti: neulo *2s oikein yhteen silmukoiden takareunoista ja ota langankierto puikolle*, toista *-* koko krs:n ajan.


Aloita sitten palmikkoneule seuraavasti:  neulo *1o silmukan takareunaan, 3n*, toista *-* vielä 1 krs:n ajan.

Aloita puikoilla II ja III palmikkoneule ruutupiirroksen 1 krs:lta ja toista 8s:n mallikertaa 2,5-3-3,5 kertaa (=20-24-28s), neulo sitten *1o silmukan takareunaan, 3n*.

Neulo jatkossa I ja IV puikoilla 1o, 3n -joustinneuletta sekä II ja III puikoilla palmikkoneuletta tässä järjetyksessä kunnes varren pituus on n.16-20-22cm.

kennomaiset palmikkosukat

Kantalappu, kantapohjan kavennukset ja kiilakavennukset tehdään normaalisti.

Kärkikavennus tehdään leveänä nauhakavennuksena ja palmikkoneuletta jatketaan loppuun saakka.


Viimeistely: Tee kaksinkertaisella langalla 2 noin 50-55-60cm pitkää kierrettyä nyöriä. Pujota nyöri varren reikäriviin siten, että päät tulevat keskelle eteen. Tee nyörien päihin vielä pienet tupsut.


9 kommenttia:

  1. Ompa ihanat sukat! Joutuu tieten tekeen itsekkin ;)

    VastaaPoista
  2. http://www.novita.fi/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=91747

    Tuossa on suora linkki Novitan sivulle ko. ohjeesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvio näyttää kovasti samalta, mutta pienen tarkastelun jälkeen huomasin, että malli on kuitenkin eri. Noissa minun neulomissani sukissa nuo kennot on tehty palmikoilla. Hassua, vaikka molempien sukkien ohjeet on Novitalta.

      Poista
  3. Nämä on kyllä ihanat! Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Tuo malli on kyllä nätti :) Tästä kun joulukiireet karisee harteilta pois, niin varmaan tekaisen vielä lapasetkin tuolla samalla kennokuviolla. Jospa ne tupsutkin onnistuis silloin :))

      Poista
  5. Kiiiiitos ohjeesta! Mä pähkin tosi pitkään tota novitaknits.com sivulla olevaa ohjetta näistä sukista ja ihmettelin, kun ei vaan täsmää puikoilla. Löysin sit kuukkelilla tän ja maailma kirkastui. Sukatkin valmistuu ehkä joku päivä! :D

    VastaaPoista