perjantai 13. joulukuuta 2013

Neulottu joulukuusi









Selaillessani viime vuoden Novitan joulunumeroa sattui sieltä silmiini tämän neulotun joulukuusen ohje.

Ohje oli kivan lyhyt ja kuusi valmistuikin aamun aikana lastenohjelmia katsoessa. Ainut mitä en ohjeesta oikein ymmärtänyt oli aika ajoin silmukkalenkkien poimiminen työn taakse apupuikolle, jonka jälkeen käskettiin neulomaan molemmilta puikoilta 1+1 s tiukasti oikein yhteen.

Tein työtä käskettyä, mutta ohjekuvan kaltaisia laskoksia en kuitenkaan saanut kuuseen muodostumaan.

Sen sijaan noista silmukkalenkkien poimimisesta jäi oikealle puolelle vain tuollainen hieman kohollaan olevan, nyppyläinen nauha. Noh, tavallaan sekin kyllä elävöittää tuota pintaa ihan hauskasti, joten annoin sen sitten olla.

Ohjeessa ei myöskään mainittu mitään kuusen pohjan tekemisestä, vaikka ohjekuvista mielestäni selvästi(?) näkee, että ne on vanulla täytetty. Niinpä virkkasin kuuselle sitten sopivankokoisen, pyöreän pohjapalan ja kiinnitin sen pohjaan kiinteillä silmukoilla.

Teen varmaankin vielä pari erikokoista kuusikaveria tälle seuraksi, niin saa sitten kivan pienen ryhmän vaikka keittiönpöydälle joulukattauksen sekaan. 

Tänään epäonnistumiset voi sitä paitsi laittaa perjantai 13. päivän piikkiin, eikös vain? :)

maanantai 9. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 10. luukku

Huu -pehmopöllö

Osallistuin fb'n käsityöblogit -ryhmän joulukalenteriin, jonka ideana on julkaista jouluun liittyvä postaus omana päivänä (jokaiselle osallistujalle siis arvottiin oma kalenteriluukku, minulle se sattui 10. päivän kohdalle).

Minun luukustani luoksenne lennähtää tänään tämä neulottu ja virkattu pöllöystävä, jonka ohje löytyy Sanna Vatasen "Neulo, virkkaa, kirjo jämälangasta!" -kirjasta.

Tämä ei ehkä julkaisuna ole sieltä jouluisimmasta päästä, mutta toisaalta en ole kauhea jouluintoilija itsekään :) Mutta mikäli pöllöistä tykkää, tällä ohjeella ennättää tehdä vielä pukinkonttiin kivan pehmeän paketin.

Tarvikkeet joita tulet tarvitsemaan: puikoille nro 5 sopivia lankoja 100g. Puikot nro 5 ja 6. Virkkuukoukku nro 3½. Vanua ja iso silmäneula.


Tässä minun pöllöversiossa on jokunen kohta tehty eri lailla, sillä halusin toteuttaa esimerkiksi silmät hieman ilmeikkäämmin.

Siitä sain myös idean toteuttaa pöllön kaksipuolisena.

Tein nimittäin noita erilaisilla ilmeillä olevia silmäläkkäröitä useampia versioita ja lopulta en osannutkaan päättää, minkä niistä olisin valinnut pöllön lopulliseksi ilmeeksi.

Pöllöä kääntelemällä voi nyt halutessaan päättää pöllön sen hetkisen mielialan: unelias räpsysilmä vai eteenpäin tuijottava, hieman liikaa kahvia nauttinut siipiveikko :)


Virkkasin silmien valkoiset osat näin:

TEE etesormesi ympärille lankalenkki.
1. KRS: virkkaa lenkkiin 8s. Virkkaa kerrokset spiraalina eli siirry edelliseltä kierrokselta suoraan seuraavalle kerrokselle.

2. KRS: virkkaa *1ks joka s:aan*, toista *-* =16ks.

3. KRS: virkkaa *1ks, 2ks seuraavaan s:aan*, toista *-* =24s.

4. KRS: virkkaa *2ks, 2ks seuraavaan s:aan*, toista *-* =32ks, virkkaa vielä 4ks. 

________________

Keskelle tulevan mustan ympyrän saat, kun toistat kierroksia 1-3. Silmäripset pujotellaan virkkuukoukun (tai ison silmäneulan) avulla haluttuun muotoon.


Pöllön etu- ja takakappale luodaan seuraavanlaisesti:

Luo 38s puikoille nro 6. Vaihda puikot nro 5 ja neulo ainaoikein 6krs. Vaihda lanka ja neulo sileää 8cm. Vaihda lanka ja neulo helmineuletta 14cm.

Tee korvakavennukset näin:

jatka helmineuleella ja neulo työn oikealla puolella 10s, päätä seuraavat 18s löyhästi, neulo 10s. Neulo sitten toinen korva: neulo 8s, nosta 1s puikolle, neulo 2s yhteen ja vedä nostettu s yhteenneulottujen yli.

Neulo seuraavalla krs:lla kaikki s:t. Kavenna kuten edellä, kunnes työssä on jäljellä 2s, päätä loput 2s. Neulo toinen korva peilikuvaksi.

Neulo takakappale samoin kuin etukappale.

______________

Itse tosin tyydyin neulomaan toisen puoliskon pelkästään kahdella ja toisen puolen kokonaan samalla värillä (äidin tuomaa fritidsgarnin ruosteenruskeaa lankaa oli juurikin tuon 100g verran jemmassa, joten se soveltui tarkoitukseen enemmän kuin hyvin. Puikkosuosituskin täsmäsi melkein 1:1, sillä se on ko. langalle 5½).


Sulat ja siivet:

Virkkaa etusulkia varten 3 eriväristä, 22cm:n pituista nauhaa mallivirkkauksen mukaisesti: virkkaa *3 ketjusilmukkaa, virkkaa 1. ketjusilmukkaan 3 pylvästä <-toista niin kauan kunnes nauha on halutun mittainen.

Virkkaa siipiä varten 16cm:n pituinen nauha, taita se kahtia ja virkkaa yläreuna kiinni 2 krs:lla kiiteitä silmukoita.

_________________

Sulkien määrää voi tietenkin soveltaa oman mieltymyksen mukaan kuinka runsaan sulkarivistön pöllön vatsan päälle nyt sitten haluaakaan tehdä - itse innostuin kokeilemaan erivärisiä nauharivistöjä useamman rimpsun verran, kuten kuvista näkyy.. :)


Nokka:

Virkkaa aloitusketjuksi 3kjs. Virkkaa kiinteitä silmukoita ja lisää joka toisella krs:lla molempiin reunoihin 1s. Kun työssä on 9s, viimeistele nokka virkkaamalla kerran sen ympäri.



Viimeistely:

Päättele langanpäät.

Ompele silmät ja nokka paikoilleen.

Ompele etusulkanauhat etukappaleeseen, niin että ylin niistä on sileän neuleen ylälaidassa.

Aseta etu- ja takakappaleet nurjat puolet vastakkain ja virkkaa ne kiinteillä silmukoilla sivu- ja yläreunoista kiinni toisiinsa.

Täytä pöllö vanulla ja ompele alareuna umpeen. Ompele siivet paikoilleen pöllön sivuille.

______________________

Vinkki! Hyvää, käyttökelpoista vanua saa esimerkiksi vanhojen tyynyjen sisälmyksistä, jos ne on vain sattunut säästämään :)

neulottu ja virkattu pehmopöllö



An owl sat alone
On the branch of a tree
And he was as quiet
As quiet could be.
His eyes were open,
And round like this: OO
He looked all around,
Not a thing did he miss



lauantai 7. joulukuuta 2013

Kennomaiset palmikkosukat

Nämä palmikkosukat valmistuivatkin yllättävän nopeaan, sillä yleensä varaudun palmikkoneuleen kanssa siihen, että apupuikon pyörittely hidastaa neulomistahtiani huomattavasti.

Varsinkin kun minulla vielä on tuo metallinen apuväkänen, joka tuppaa luiskahtelemaan joka välissä matkoihinsa. Tiedän että tässäkin voisi helpottaa omaa tuskaansa opettelemalla palmikointia ilman apukoukkua, mutta jostain syystä en ole intoutunut sitä koskaan kokeilemaan.

Ehkäpä tosiaan pitäisi!


Mielestäni tämä palmikkokuvio oli muutenkin aika hauska, sillä periaatteessa siitä ei tule ollenkaan palmikkoneulos mieleen. Tässä ensimmäisessä kuvassa ne tosin näyttävät enemmän lapasilta kuin sukilta.

Ainut mikä jäi vähän harmittamaan oli se, etten saanut tehtyä nyörien päihin tupsuja - siis oikeasti! En oo tainu pitkään aikaan menettää hermojani yhtä totaalisesti, joten katsoin sitten lopulta parhaaksi jättää vaan pelkät nyörit ilman pompuloita :)

(Tulipa samalla huomattua, että saksien teroittaminen voisi myös olla kohdallaan tässä taloudessa..).

Nämäkin sukat päätyivät joulupukinkonttiin ja omiin jalkoihini sujautin ne vain nopeaan kuvauksen ajaksi.

Ohje näihin löytyy mistäpäs muualtakaan kuin Novitan sukkalehdestä, mutta kirjoittelen sen tähänkin osittain ylös, sillä googlettamalla näihin ei tahdo oikein ohjetta löytyä.
 
kennomaiset palmikkosukat

Ohje: 

Luo 40-48-56s ja silmukat neljälle sukkapuikolle, 10-12-14s kullekin. Kerroksen vaihtumiskohta on aina I ja IV puikon välissä.
Neulo suljettuna neuleena kierrettyä joustinneuletta (*1o silmukan takareunaan,1n*, toista *-*) 5 kierrosta.
Tee sitten reikärivi nyöriä varten seuraavasti: neulo *2s oikein yhteen silmukoiden takareunoista ja ota langankierto puikolle*, toista *-* koko krs:n ajan.


Aloita sitten palmikkoneule seuraavasti:  neulo *1o silmukan takareunaan, 3n*, toista *-* vielä 1 krs:n ajan.

Aloita puikoilla II ja III palmikkoneule ruutupiirroksen 1 krs:lta ja toista 8s:n mallikertaa 2,5-3-3,5 kertaa (=20-24-28s), neulo sitten *1o silmukan takareunaan, 3n*.

Neulo jatkossa I ja IV puikoilla 1o, 3n -joustinneuletta sekä II ja III puikoilla palmikkoneuletta tässä järjetyksessä kunnes varren pituus on n.16-20-22cm.

kennomaiset palmikkosukat

Kantalappu, kantapohjan kavennukset ja kiilakavennukset tehdään normaalisti.

Kärkikavennus tehdään leveänä nauhakavennuksena ja palmikkoneuletta jatketaan loppuun saakka.


Viimeistely: Tee kaksinkertaisella langalla 2 noin 50-55-60cm pitkää kierrettyä nyöriä. Pujota nyöri varren reikäriviin siten, että päät tulevat keskelle eteen. Tee nyörien päihin vielä pienet tupsut.


torstai 5. joulukuuta 2013

Pitkästä aikaa palmikkoakin


Tässäpä pieni kurkistus seuraavaan sukkaprojektiini. 

Tässä on muutenkin aika hyvin kiteytettynä rauhallinen torstai-ilta, sillä mitäpäs muuta sitä tarvitsisikaan neuleen ohella kuin kehräävän kissan ja kaukosäätimen viereen.. ;)

tiistai 3. joulukuuta 2013

Lammaskuvioiset sukat

kirjoneulesukat lampaat

Nämä lämpöiset lammaskuvioiset sukat neuloin 7 veljestä langoista isoveljelleni :) Ohje löytyy Novitan sivuilta.

Päädyin tekemään sukista hieman "kevyemmät", eli toistin kirjoneuletta vain yhden lammasrivistön verran. Sukista tuli siltikin aika saapasmaiset, mutta ehkä se on jotenkin väistämätöntä miesten villasukkien kohdalla, kun jalan koot ovat järjestään kookkaampia.

kirjoneulesukat lampaat

Onneksi ei ihan tarvinnut hillittömän suurta sukkakokoa kuitenkaan vääntää (42), vaikka näidenkin kohdalla tuntui kestävän ikuisuuden, ennen kuin kumpainenkin pari tuli valmiiksi.
 



Lopuksi tein sukille vielä sellofaanipaketin, sillä mielestäni kaunis paketointi on osa lahjaa :)



perjantai 22. marraskuuta 2013

Jämisprojektina Sirkus-sukat





 


Nämäpä oliskin kohta jo puikoilta pois, projekti johon olen koittanut ujuttaa kaikkia loppuja jämälankoja. Tulikin sitten aika värikkäät, en varmaan uskalla näitä kenenkään muun jalkoihin tarjotella kuin omiini. Olen edennyt näissä hyvin pitkälti ihan random-raidoittelulla, mutta joukkoon eksyi sitten salakavalasti myös vähän kirjoneulettakin noiden norsujen muodossa. 

Kokonaisuutena aikamoinen Sirkus tosiaan, jotenkin sopivaa vielä kun näin perjantain herkutteluna on poppareitakin! :)

Ulkoasun fiksailua (taas)

Tämä pimeysköhän se nyt jarruttaa töiden etenemistä, kun tuntuu ettei mitään valmistu. Eilen sateli jo niin ihanasti lunta, mutta tänään on taas joutunut turvautumaan sateenvarjoon ja kumppareihin.

Sama harmaus hiipi sitten bloginkin ulkoasuun, mutta jollain tapaa tämä miellyttää enemmän silmää kuin se aiempi. Mutta niin taidan tuumia aina, kun jotain muutoksia teen :)

maanantai 18. marraskuuta 2013

Laaduntarkkailija





Aika tarkkaavainen silmäpari on seurannut neulomispuuhiani pitkin aamua,  mutta kumma kyllä, lankakerät ovat noin muuten saaneet olla ihmeen rauhassa.

Ja tämän mustaturkkisen laadunvalvojan nimihän on siis Pöppönen :)

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kirpparilöytöjä ja jotain puikoillakin



Ensimmäisenä löytyi ihana maalattu pullo meidän puna-mustaan olohuoneeseen :) Hienosti onnistunut toteutus tässä, tuollainen maalaus voisi hyvin helposti mennä myös täysin pieleen.

En tiedä onko tuo ollut alun perin jokin apteekkarin pullo? Alkuperäisessä värissään näitä näkee aika paljon ruskeina, mutta silloin myös hinta on kohonnut aika epä-kirppariystävälliseksi. Tosin jokin keräilijä on varmasti ollut aivan kauhuissaan nähdessään tämän yksilön :)

Hintaa tällä oli 2€.




Toinen ihastuksen kohde oli tämä pallon muotoinen lasimaljakko, joka oli täynnä erilaisia viinipullon korkkeja.

Monien mielestä varmaan ihan täysin turhake löytö, mutta minua se miellytti sen verran, että hetken hypistelyn jälkeen raahasin sen lopulta kassalle :D

(Hintaa tällä oli 3€)




Ja lopuksi vielä pieni kurkistus puikkojen suuntaan. 

Eli sukkaahan sieltä taas olisi syntymässä, mutta en vielä itsekään täysin tiedä minkälainen lopputulos tulee olemaan. En ole suunnitellut näitä mitenkään sen kummemmin, vaan edennyt raita kerrallaan tuhoten samalla jämälankavarastoani.

Seassa on vähän myös kirjoneuletta ronsujen muodossa. Vaikka ei noista taida ihan erottaa, että mikä eläin on kyseessä. Sielläpä kuitenkin marssivat jonossa kärsä toisen hännässä kiinni :)



perjantai 15. marraskuuta 2013

Marraskuun SVY -paketti







Kiitoksia jälleen ihanalle SVY'lleni, joka oli nähnyt taas hurjasti vaivaa pakettini eteen ≧◠‿‿◠≦ ♥ ♥

Tähtiliinalle ja kaikille nuille suloisille lasinalusille löytyy varmasti käyttöä! Pitää myös yrittää tarkemmin tutkailla tuon tähdenmuotoisen liinan rakennetta, sillä haluaisin oppia virkkaamaan maton, joka noudattelisi samaa muotoa!

Paketti sopi hyvin myös marraskuun teemaan, jossa valmistaudutaan pikkuhiljaa kääntämään katseet kohti joulua. Ainakin minulle tästä tuli ihan hurjan jouluinen olo -lieneekö ollut osittain syynä myös takapihalle ilmestyneisiin jouluvaloihin, jotka oli aivan pakko käydä ripustelemassa ;)

Kiitoksia vielä Svy!

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Rentun ovikoriste



Huomasin fb:n Käsityöblogit-ryhmässä haasteen, jossa olisi tarkoitus askarrella omannäköisensä, jouluinen ovikoriste. 

Viime vuonna ostamani ovikranssi olikin aikamoinen rumistus, marketista ostettu pelkistetty valmishäkkyrä, jossa ei ollut muuta kivaa oikeastaan kuin koristeet: valkoisia sydämiä ja tiukuja metallilangassa. Ne napsinkin sivuleikkurilla talteen, mutta pohjahäkkyrä lensi roskikseen.

Halusin tehdä kranssiin pohjakehikon itse, niinkin tutusta luonnonkasvista kuin horsmasta.  Tähän aikaan vuodesta kyseinen heinä ei juurikaan herätä luonnossa huomiota, varsinkaan vesisateiden piiskaamana, jolloin kasvin koko olemus näyttää lähinnä roikkuvalta räältä :) Suoraan sanoen sen kerääminen kehtuutti vähän itseänikin, mutta koska tiesin sen sopivan hyvin tähän tarkoitukseen, hoppuuttelin itseni lopulta metsään. Ainoa haastellisuus oli lähinnä niinkin yllättävässä seikassa, että meidän pihapiirin lähettyvillä kasvaa todella niukasti horsmia. Yleensähän niitä näkee vähän kaikkialla, mutta nyt joutui tosiaankin vähän etsimään.

Sen verran sain kuitenkin raavittua kasaan, että sain sidottua niistä pienehkön ympyrän.

Kerätessä kannattaa muuten erityisesti vilkuilla sellaisia yksilöitä, joissa näytäisi olevan jonkun verran jäljellä vielä siemenistä jäänyttä valkeaa hahtuvaa, sillä se antaa kivan, pumpulimaisen lumiefektin. Toinen tärkeä kikka on antaa kosteiden horsmien kuivahtaa sisällä lämpimässä vähintään yön yli -kosteuden hävittyä horsma pörhistää jonkin verran suorina roikkuvia, pitkulaisia siemenkotiaan kiharoille.

Löysin kuvan myös parin vuoden takaa sitomastani "horsmapuusta", jossa asettelin horsmanoksat Oasis -kuivasienipalloon. Muodon puulle pyörittelin ohkaisella, kultaisella hilelangalla, johon oli pujotellut muutaman kullanvärisen helmen sinne tänne.

Uskoisitko että kyseessä on horsma, ellet tietäisi?:)