tiistai 5. elokuuta 2014

Khadin Lankalabyrintti arpoo!




Tämän kuun puoli välissä tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun aloitin pitämään
 Khadin Lankalabyrinttia.
  Ja voi mitä kaikkea kivaa se aika on tuonutkaan mukanaan!

Neulomiseenhan mie hurahdin pari vuotta sitten, kun sain päähäni ostaa sukkapuikot ja kokeilla, josko osaisin tehdä sukat.. Asia jota en ollut tullut miettineeksi sitten ala-asteen jälkeen! Sitten onkin tullut tehtyä yhtä sun toista ja ideakansiot tursuaa kaikenlaisista ohjeista ja aikaahan ei tietty koskaan oo toteuttaa puoliakaan -kuinkas muutenkaan!

Innostus oman blogin luomiselle tarttui Facebookin Käsityöblogit -ryhmän kautta.
 En ollut aiemmin juurikaan tutustunut bloggaamiseen, mutta pienen kurkistelun jälkeen aloin todella innostua ajatuksesta, että minullakin voisi olla netissä ihan oma paikka, jonne voisin koota kaikki valmistuneet neulontatyöt. Samalla pysyisin itsekin ehkä paremmin kärryillä siitä, mitä kaikkea puikoilta tulekaan pudonneeksi kuukausien/vuosien aikana.
 Omalla Fb-seinälläni olin toki tullut postailleeksi joitain kuvia, mutta siitä tuli jotenkin aina tunne, että täytänköhän minä nyt ihan kyllästymiseen asti kaikkien kavereiden uutisvirrat kaikenmaailman sukkakuvilla.

Blogi ratkaisi tämänkin ongelman sitten ihan kertaheitolla :)

 Enää ei ole myöskään tarvinnut pitkilleen mietiskellä, että olenkohan ihan terve näiden kaikkien lankojeni kanssa ja mitähän kaikkea minusta taas ajatellaan,  kun sukkia yms. tikuttelen kuumilla kesähelteilläkin. Omasta kaveripiiristäni ei pahemmin neulojia/virkkaajia löydy, tai sitten jos löytyykin, niin ovat aika hissun kissun tekemisistään.
Minusta on taas ihanaa esitellä omia töitä muille, päästä höpisemään niistä ja samalla tykkään vaellella myös muiden käsityöblogeissa hakemassa inspiraatiota ja vaihtamassa kuulumisia.

Blogin myötä olen löytänyt kaikenikäisiä "neulootikkosisaria" ja näköjään nyt kun omankin blogin lukijalistaa tarkastelee, niin minutkin on löytänyt jo useampi kymmenen ihmistä.
Kiitoksia vaan kaikille teille jotka jaksatte käydä täällä kurkkailemassa ja jättämässä kommentteja. Teidän ansiosta tää koko neulominen (plus kaikenlainen muu värkkääminen) on hullun paljon kivempaa ja sosiaalisempaa! :)

Ja uudetkin lukijat toivotan mitä lämpimimmin tervetulleeksi!

✿ ✿ ✿

Blogini 1-vee synttäreiden kunniaksi olenkin miettinyt järjestäväni tässä pienimuotoisen arvonnan, johon voi osallistua 5.-25.8.14 välisenä aikana.
 Arvonta on voimassa 3 viikkoa siis.

 Palkintoja on 2kpl, joista voittaja saa valita itselleen mieluisimman! :)
Tässäpä niistä pieni esittely:

  • Palkinto 1 - sisältää 3kpl (yht.150g) Bris Gjestalin pehmeää soijavillasekoitelankaa (villaa 50%, soijaa 50%). Soijakuitu on soijapavun proteiinista valmistettava materiaali. Soijakuidun tuotanto rasittaa luontoa vain vähän: kuidun tuottamiseen ei tarvita raskaita kemiallisia prosesseja. 
 Puikkosuositus langalle on 5,5-6mm.

  • Palkinto 2 - sisältää 3kpl (yht.150g) Linea Lamén lankaa, joka on pellavan ja puuvillan sekoitus ripauksella kimallusta.
    (35% viskoosi, 32% pellava, 28% puuvilla, 5% metallisoitu polyesteri)
Puikkosuositus langalle on 2,5- 3mm.

✿ ✿ ✿
Arvonnan säännöt:
✿ yhden arvan saat kun kommentoit tähän postaukseen
✿ saat kaksi arpaa kun kommentoit tähän postaukseen ja olet blogini lukija ja/tai liityt lukijakseni 
✿ kolmannen arvan saat, kun kommentoit tähän postaukseen ja mainitset arvonnasta blogissasi (tämän postauksen ylintä kuvaa voi käyttää siihen tarkoitukseen) tai jos tykkäät Khadin Lankalabyrintti-sivustosta Facebookissa
Muistathan mainita kommentissasi monella arvalla olet mukana ja kumpaa palkintoa olet tavoittelemassa! Anonyymit kommentoijat <-muistakaa jättää s.postiosoite.
ONNEA ARVONTAAN!! :) / ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!
Arvonnan voitti Iitu // Sokeria & langanpätkiä -blogista :) 

113 kommenttia:

  1. Ihan ekanako kerkesin ja kaikilla kolmella arvalla heti mukaan =) Tuo 1. lanka olisi oikein minun väristäni.
    Kyllä tämä bloggaaminen on mukavaa ja mikä parasta, tässä ei ole minkään laista ikärajaa =D Mummot ja nuoret neitoset samanvertaisina esittelevät käsitöitään =)

    VastaaPoista
  2. Olen kolmella arvalla mukana arvonnassa, tykkäsin fb:ssa, liityin lukijaksi ja palkinnoksi valitsisin lempivärini 1.

    VastaaPoista
  3. Kahdella arvalla mukana :) Voi, molemmat langat näyttää ihanilta, mutta tuo soijavillalanka kuulostaa aika jännältä, joten sitä havittelen :) Ja onnea blogillesi!

    VastaaPoista
  4. Bloggaaminen on todella kivaa. Osallistun kahdella arvalla Linea Lamé -langan arvontaan.

    VastaaPoista
  5. Onnea sinulle blogia synttärin kunniaksi! Mukavaa on seurata kirjoituksia, vaikka en joka kerrasta jätä merkkiä.
    Minullakaan ei kaveripiirissä paljoa neulota, joten siinä mielessä blogi on oiva paikka jakaa ajatuksia muiden samanlaisten kanssa.
    Osallistun kolmella mukaan, tykkään blogista fb joko omalla nimellä tai blogini nimissä :) ja 2 langoissa mukana.

    VastaaPoista
  6. Onnea 1-vuotiaalle ;-) Mukana kahdella arvalla ja tuo soijalanka kuulostaa mielenkiintoiselle.

    VastaaPoista
  7. Onnea 1 -vuotiaalle! Kolmella arvalla mukana :) Ja palkintoa 1 tavoittelen ;)

    VastaaPoista
  8. Kokonaista kolmella arvalla mukana Linean lankoja silmäillen ;) Lueskelin blogiasi ja ylen suuresti hämmästyin. Olen Joensuulainen myöskin, kotiteollisuuskoulun käynyt ompelija joka on kouluttautunut puutarhuriksi. käsityöt on vieneet mukanaan samoin kuin oman palstan viljely. Kissoja luuraa meillä kaksi samoin kuin lapsukaisia. Olen vain "hieman" vanhempi, (20 vuotta), mutta sehän ei ole edes hidaste kun ihastelen puuhiasi. Jospa minäkin innostuisin blogin pitämiseen, juurikin omien töiden seuraamiseksi ja ohjevarastoksi, olen näin pohdiskellut. Otampa vauhtia liittymällä lukijaksesi :) Ehkä joskus lankahyllyjen äärellä törmätään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas! Elikkä sinäkin oot vissiin kouluttautunu siinä Joensuun AiKolla, siinä maatalouspuolella?:) Minulla yks opettajista oli esim. Erja! Itse suuntauduin siihen kukkien sidontapuolelle enemmän, mutta lopputiessään olin sitten töissä tomaattitarhalla, kunnes työt loppui. Nythän mie oon aloittamassa lähihoitajaksi opiskelua, toiveissa ois löytää viimeinkin ihan ympärivuotisesti työllistävä työ. Puutarhanhoito kulkee kyllä tiiviisti mukana ja haaveissa ois joskus ihan oma, suuri piha :) Kiva juttu että tätä kautta törmättiin, eihän sitä todellakaan tiedä vaikka samoilla lankahyllyillä joskus törmättäisiin :D Mitä sie muuten viljelet?

      Poista
  9. Kahdella arvalla 2. palkintoa tavoitteleen. Ja onnea vuosikkaalle! :)

    VastaaPoista
  10. Mahtavaa onnea taapero ikäiselle. Ehdottomasti mukana kakkos palkintoa tavoittelemassa kolmen arvan voimin. Linkittelen jahka pääsen koneelle. .saa nähdä tuleeko tämä viesti edes perille siulle. No jos ei nyt niin yritän myöhemmin uudelleen. .

    VastaaPoista
  11. Kahdella arvalla tavoittelen noita ekoja lankoja. Soijalangasta en ole koskaan kuullutkaan! Onnea ekasta vuodesta!

    VastaaPoista
  12. Onnea 1-vuotiaalle! Kolmella arvalla osallistun kivan blogin arvontaan ja jos onni suosii niin ykköspalkinto olisi värinsä puolesta just mun.

    VastaaPoista
  13. Onnea vuosipäivän johdosta! Vähän samasta syystä aloitin oman blogini yli kolme vuotta sitten vaikkakin neuleita blogissa harvemmin näkee. Yhdellä mukaan ekoja lakkoja tavoittelemaan!

    VastaaPoista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Iiiiisot synttärionnittelut :-)
    Komella arvalla tuohon 1. lankaan, kiitos ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kolmella (tarttiskohan mun laittaa lasit päähän...)

      Poista
  16. Paljon onnea! =D kolmella arvalla mukana ykköslankoihin. :)

    VastaaPoista
  17. Onnea 1-vuotiaalle! :-)

    Liityin lukijaksi, joten kahdella arvalla mukana kakkoslankoihin!

    VastaaPoista
  18. Yhdellä arvalla tavoittelen palkintoa nro 2. Kylläpä on kaunista lankaa :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  19. Löysin blogisi vasta nyt, pitääkin tutustua tarkemmin. Osallistun kolmella arvalla :) Palkinto nro 1 houkuttelee.

    VastaaPoista
  20. Onnea blogisynttäreiden johdosta!

    Olen kahdella arvalla messissä ja ehdottomasti lähden tavoittelemaan palkinto YKKÖSTÄ, koska soijalanka kiinnostaa, enkä ole vielä ehtinyt kokeilemasn!

    norbettano@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Kolmella arvalla lähden tavoittelemaan Lineaa.
    Onnea yksivuotiaalle, tykkään blogistasi tosi paljon!

    VastaaPoista
  22. Yhdellä arvalla ykköspalkintoa tavoittelemaan!

    VastaaPoista
  23. Kahdella arvalla mukana kakkoslankoihin!

    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Heh, aivan kun ois omaa tekstiä lukenu! :D Kolmella arvalla mukana ykköslankoihin :)

    VastaaPoista
  25. Tuo Linea Lame on ihana lanka.

    VastaaPoista
  26. Kahdella arvalla kakkos palkinto olisi mukava.

    VastaaPoista
  27. Yhdellä arvalla ajattelin voittaa koko potin :D ja säpo on hane_81@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Yhdellä arvalla tavoittelemaan ykköspalkintoa! Onnea 1-vuotiaalle!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  29. Onnea 1-vuotiaalle.
    2 arvalla mukana 1 palkinto olisi mukava.

    VastaaPoista
  30. Hei olen kolmella arvalla mukana.LILA LANKA ON PARAS.onnea sivullesi.

    VastaaPoista
  31. Onnea 1-vuotiaalle :) Kokeilen yhdellä arvalla josko Brisit osuisi mulle.

    VastaaPoista
  32. Kahdella arvalla mukana! :) 1. palkinto ois kiva!

    VastaaPoista
  33. heips,
    kolmella arvalla mukana 2 palkintolankoja tavoittelen ,näyttivät kivalta.
    marjo.tykkala@elisanet.fi

    VastaaPoista
  34. Hei ja Paaljon Onnea syntymäpäivänä!! :) osallistun arvontaan yhdellä arvalla, jospa onni suosisi minua. Tavoittelen 1. Palkintoa :) S-postini:
    omppukukka@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Kokeillaan onnea yhdellä arvalla ja palkinto 1 olisi mieleinen.
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  36. Onnittelut!
    Olen mukana 3 arvalla ja toivon 2-palkintoa.
    anita61@live.fi

    VastaaPoista
  37. Mukana kahdella arvalla. Palkinto 2 olisi ihan mahtava. Aika hauska olis 2 vuotta täyttävälle Linnealle tehdä jotain söpöä Lineasta. :)
    jenska__@hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Kolmella arvalla myös mukana :)

    VastaaPoista
  39. Onnea merkkipäivän johdosta! Mie kahdella arvalla ajattelin osallistua. Toivottavasti en voita, kun lankalaihis kusee joka tapauksessa. :D Silti pitää kokeilla tuuriaan, jos vaikka elämäänsä sais vähän bling blingiä tuon lameen muodossa.

    VastaaPoista
  40. kahdella arvalla minäkin mukana ja eka lanka on hyvän näköistä :)

    VastaaPoista
  41. Onnea. Kahdella arvalla ekaa lankaa.

    VastaaPoista
  42. Ihanaa tuo violetti lanka. Se olis ehdottomasti mun, jos voittaisin :)
    Kahdella arvalla mukana. Olen jo aiemmin silloin tällöin lueskellut blogiasi ja ihastellut käsitöitäsi. Nyt sitten päätin liittyä vaki-lukijaksi. Ja onnea synttärin johdosta!! :)

    VastaaPoista
  43. Onnea! Kahdella arvalla tavoittelen lankaa nro 2.
    terveys1 (at) wippies.fi

    VastaaPoista
  44. Onnea blogille. yhdellä arvalla mukana ja tavoittelen sitä kakkospalkintoa. s.posti: daphlanie ät yahoo.com

    VastaaPoista
  45. Onnea blogillesi! Tavoittelen palkintoa yksi. mariestrange(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Onnea blogillesi. Tumma lila on suosikkivärini.

    VastaaPoista
  47. Kolmella arvalla mukana, nyt on kyllä vaikea valinta, kummassakin langassa on houkuttavat puolensa :) Ehkä 1 nyt sulatti eniten mun sydämen.

    VastaaPoista
  48. Onnea! Kahdella arvalla mukana. Haluaisin palkinnon nro1, ihanan väristä lankaa :)

    VastaaPoista
  49. Yhdellä arvalla mukana ja 1 lankaa tavoittelen. Onnea 1-vuotiaalle! :)

    VastaaPoista
  50. 3 arvalla mukana (kävin tykkäilee fb:ssä) ja palkinto nro1 kuulostaa aika jännältä, sitä siis tavoittelen. :-) h_idas@hotmail.com

    VastaaPoista
  51. Onnea blogisynttäreistä :) Vuosi menee nopeasti!

    VastaaPoista
  52. Kolmella arvalla mukana! Palkinto 2 kiitos jos osuu kohdalle :) Hyvää blogisynttäriä! zatu@live.fi

    VastaaPoista
  53. Onnea 1-veelle!
    Yhdellä arvalla tavoittelen kaunista lankaa, palkinto numero 1.
    - punatikkanen -
    kulta.kukka(at)luukku.com

    VastaaPoista
  54. Paljon onnea! Yhdellä arvalla tavoittelen ykkös-palkintoa. Virpi.N.

    VastaaPoista
  55. Onnittelut! Yhdellä arvalla kakkospalkintoa tavoittelemassa...
    teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

    VastaaPoista
  56. Onnittelut! Löysin vasta blogisi ja liityin bloglovinin kautta lukijaksi:) Jos arpaonni suosii niin 2 palkintoa tavoittelen
    -J-
    johak(at)netti.fi

    VastaaPoista
  57. Osallistun onnitellen yhdellä arvalla ja palkinto nro ykkönen olisi aivan ihana! hippu@outlook.com

    VastaaPoista
  58. Onnittelut vuosipäivästä :) Osallistun arvontaan yhdellä arvalla, ja EHDOTTOMASTI se blingbling kakkokspalkinto olisi kohteena.
    kykkanenpiia(at)gmail(dot)com

    VastaaPoista
  59. 2 arvalla palkintoa nro. 2
    Onnea :)

    VastaaPoista
  60. Onnea blogille. Kahdella mukana. Violetti on hieno, mutta kumpikin käy.

    VastaaPoista
  61. Yhdellä arvalla mukana, kumpi tahansa palkinto ilahduttaa!
    wonderwhy@netti.fi

    VastaaPoista
  62. Yhdellä arvalla mukana. Blogisi on minulle uusi värikäs tuttavuus. Ja palkintoa 2 tavoittelisin.

    VastaaPoista
  63. Mukana kakkospalkinnon tavoittelussa, kahdella arvalla. :)

    VastaaPoista
  64. Oi että, Inarin Ikomi-blogista löysin tieni blogiisi, ja täällähän oli heti arvonta pystyssä!
    Kahdella arvalla mukana ja
    molempi parempi, mutta jos toinen palkinnoista on pakko valita, niin violetti sitten! :)

    linntui@gmail.com

    VastaaPoista
  65. Jee, mukana kahdella arvalla, lukijana ja kommentoijana :). Kiitos kivasta arvonnasta ja jos voitto osuu kohdalle, ottaisin violettia Bris gjestalia!

    VastaaPoista
  66. Onpas ollu kiva lueskella teidän kommentteja, ihania ootte! :) Sylikaupalla arpaonnea vaan kaikille ja mukaanhan mahtuu ja ehtii vielä, arvonta on käynnissä vielä 1½ viikkoa!

    VastaaPoista
  67. Onnea;) Kahdella arvalla mukana, ja sitä toista pellava ja puuvilla -lankaa havittelen.
    taina.ilvonen@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  68. Onnittelut vuoden ikään ehtineelle. Mikäli onni olisi minulle suosiollinen niin palkintovaihtehto 2. olisi minulle mieluisampi eli puuvilla/pellava lanka.

    VastaaPoista
  69. Ihanaan blogiin taas löysin tieni ja sopivasti ehdin arvontaan. Jään ehdottomasti lukijaksi:)
    3 arvalla mukana ja tuo Linea Lamé houkuttelisi minua erityisesti!

    VastaaPoista
  70. Uutena lukijana kahdella ykköslankojen arvontaan kahdella arvalla mukaan. Soija lanka olisi uusi tuttavuus. Ja onnea ensimmäisestä bloggaus vuodesta. Tämä käsityöblogien maalima on niin suuri ja houkuttava, aina löytyy uusia mielenkiintoisia blogeja ja inspiraatioita. =)

    VastaaPoista
  71. Kolmella mukaan, voi kunpa onni suosisi. :) Linea Lame houkuttelisi aavistuksen enemmän.. :)

    VastaaPoista
  72. Onnea ! Sattumalta löysin tänne ja aion jäädäkin lukemaan juttujasi . Arvontaan kakkos palkintoa yrittämään . tytti
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  73. No oho, mielestäni olin jo aikoja sitten liittynyt tänne lukijaksi, en tiedä mikä on mennyt pieleen?! No nyt kuitenkin jään lopullisesti mukaan roikkumaan ja kolmella arvalla osallistun ihanaan arvontaan! Kumpi vaan lanka olisi ihanaa, mutta ohuiden lankojen suurena ystävänä kallistuisin kuitenkin hieman enemmän kakkosvaihtoehdon puolelle mikäli onnetar suosisi.

    Hurjasti onnea yksivuotiaalle ja monia tulevia vuosia! :)

    VastaaPoista
  74. Kolmella arvalla mukana, tavoittelen ykköspalkintoa :)

    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Brisiä tavoittelen kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  76. Soijavillasekoitelankaa kahdella arvalla. porrenmaa@hotmail.com

    VastaaPoista
  77. Yhdellä arvalla onneani koittamassa :) Nro 1 on ehdoton suosikki.
    Jaana.tyynela@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Heippa, löysin blogisi tuossa keväällä ja olen siitä asti seurannut Bloglovinin kautta, nyt liityin myös bloggerissa lukijaksi, eli kahdella arvalla mukana. Ensimmäistä lankaa minulla on omasta takaa, joten osallistun kakkoslangan arvontaan.

    VastaaPoista
  79. Hei!
    Nyt löysin seurattavan blogin. Liityin siis lukijaksesi, mutta en pelkästään arvonnan takia, vaan tulen seuraamaan aina uusimmat päivitykset nopeasti.
    Kahdella arvalla mukaan ja mieluisin paketti olisi tuo ensimmäinen.
    T: Piritta silimukointia-blogista

    VastaaPoista
  80. Kolmella arvalla mukana, ensimmäinen paketti olisi miulle mieluisin :)

    VastaaPoista
  81. Kahdella arvalla mukana. :) Tätä blogia tulen seuraamaan ilolla ja varmaankin toteutan joitakin ideoitakin tämän blogin innoittamana, on nimittäin sen verran herkullisia käsitöitä. ninahki@gmail.com

    VastaaPoista
  82. Onnea 1-vuotialle! Mukana kolmella arvalla.

    VastaaPoista
  83. Plöööh, kirjotin piiiitkän tekstin mut sit se hävis puff vain! Ärsyttävää :( Noh, kommentin pointti oli et oon seurannu sun blogia jo satunnaisesti aikaisemminki, mutta arvonnan kannustamana liityn oikeaksi lukijaksi! Kahdella arvalla siis mukana...

    Pessimistinä uskon etten koskaan voita arpajaisissa, joten tämä kommentti olkoon mukava piristyn tämän kommenttitulvan joukossa :)

    VastaaPoista
  84. Yhdellä arvalla tavoittelen 2. palkintoa.
    Synttärionnittelut 1- vuotiaalle!
    anu.haukanheimo(ät)pp.inet.fi

    VastaaPoista
  85. Yhdellä arvalla mukana :) 1. Palkinto kutkuttelisi

    VastaaPoista
  86. Mielenkiintoinen blogi ja kivasti kirjoitettu!

    VastaaPoista
  87. Onnea blogisynttäreiden johdosta. Kolmella arvalla arvonnassa mukana ja kakkospalkinto vaikuttaa kivalta, koskaan ei voi olla bling blingiä liikaa, eiks joo ;)

    VastaaPoista
  88. 3 arpaa ja vaihtoehto nro 2.

    VastaaPoista
  89. Yhdellä arvalla mukana ja kakkonen olisi kiva!

    VastaaPoista
  90. Palkintona kaksi kaunista lankaa, joista oma suosikkini on lila.
    Kolmella arvalla mukana-

    VastaaPoista
  91. Jaksan aina ihmetellä näitä ahkeria ihmisiä, jotka tekevät käsillään vaikka mitä ja laittavat työnsä myös muiden ihailtavaksi!

    VastaaPoista
  92. Kokeilempa onneani! Ja hetimiten kolmella arvalla mukana. Tuo 1. vaihtoehto olis kyllä mielenkiintonen kokeilla, on mulle ihan uus tuttavuus.
    Onnittelut blogille <3 Löysin sattumalta yhestä blogista mitä seuraan tämän napin tänne. Musta tulee niin sun kestostalkkeri :D Näyttää ihanalta!

    VastaaPoista
  93. Onnea Blogille. Kaksi arpaa minulle, niin saat lukijan sinulle:) Tavoittelisin arpaa 1

    VastaaPoista
  94. Onnea blogillesi ja lisää vuosia!
    Yhdellä arvalla kokeilen onneani ja Bris lanka olisi valintani.

    VastaaPoista
  95. Yhellä arvalla mukana arvonnassa. Pellava-puuvillalanka ois mieluisampi palkinto eli nro 2.

    VastaaPoista
  96. Paljon onnea 1 vuotiaalle blogillesi. Löysin tänne Langan päästä kiinni -blogin kautta ja kivalta vaikuttaa, aion seurata. Lukijaksi en kännykällä osaa/pysty liittymään. Siis yhdellä arvalla 2. palkintoa tavoittelen :)

    VastaaPoista
  97. Onnittelut yksivuotiaalle!
    Kahdella arvalla soijalankaa tavoittelemaan.

    VastaaPoista
  98. onnea yksivuotiaalle. kahdella arvalla mukana ollaan. kakkospalkintoa tavoitellen :)

    VastaaPoista
  99. Toiveena eka Bris-lanka. Ja hyvää jatkoa 1-vuotiaalle virkeälle blogille. Yhdellä arvalla mukana kekkereissä.

    VastaaPoista
  100. Siis tykkäsin fb-sivustasi, liityin lukijaksesi ja tässä kommentoin. Ihaillen katselen sivustoasi, kun yritän saada omani luotua.

    Mukana arvonnassa kolmella arvalla.

    VastaaPoista
  101. Minä, minä, minä kans! Kolme arpaa tuolle ykkös vaihtoehdolle. Ja rutkasti onnea 1 vuotiaalle! Jatka samaan malliin :)

    VastaaPoista
  102. Arvalla mukana kakkosvaihtoehdosta kisaamassa...
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

    VastaaPoista
  103. Onnea!
    Kahdella arvalla 1. tavoittelen.

    VastaaPoista
  104. Kolmella arvalla mukana, tykkäsin Facebookissa, liityin lukijaksi ja valitsin palkinnon no. 1.

    VastaaPoista
  105. Onnea 1-vuotiaalle! Kolmella arvalla mukaan, molemmat langat kiinnostaa mutta nro 2 enemmän :)

    VastaaPoista
  106. Yhdellä arvalla mukana ja ykköspalkinto olisi mieluisampi.

    VastaaPoista
  107. Kahdella mukana, haluaisin kokeilla tuota soijasekoitteista

    VastaaPoista