torstai 14. toukokuuta 2015

N u r m i l i n t u


Nurmilintu neulottu huivi pitsi
Lanka: Linea Lame (2 kerää = n.100g)
Puikot: 4½mm
Malli: Nurmilintu  <-Ohje! Ravelrysta, ilmainen.

Neuloinpa pitkästä aikaa taas huivin :)

Aiemmin olen tehnyt pari tuubihuivia neulomalla ja virkaten, mutta tässä mallissa viehätti huivin muoto ja neulomistapa - silmukoita lisäämällä huivi koko ajan kasvaa loppua kohden.

Ohje oli selkeä ja helppo ymmärtää ohjeen alussa olevaa "1oe&t" kohtaa lukuun ottamatta, johon meinaisin jäädä jumittamaan. Kyse oli kuitenkin lopputiessään niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin että neulo yksi silmukka oikein etu- ja takareunasta. Apu löytyi  nopeasti Fb'n "Hurmaavat huivit" -ryhmästä.
 Muuten mallin pitsiosuudet ja ainaoikein kerrokset eivät aiheuttaneet päänvaivaa, niitä oli mukava neuloskella.

Lanka on Linea Lamen ihanan kevyttä ja pehmyttä puuvillan ja viskoosin sekoitusta, jossa on seassa vähän kimallusta. Olisi varmasti aurinkoisella säällä saanut kameralla paremmin vangittua, mutta kuvaillessa sää enteili lähinnä myrskyä.

 Tuuli repi niin naista kun huiviakin mukaansa ;)


neulottu pitsihuivi nurmilintu




..ei sillä että ois tuullut yhtään :))
Onneksi rannan luota siirryttäessä pääsi vähän tuulta pakoon.





Nuku, nuku, nurmilintu,
 väsy, väsy, västäräkki,
nuku nurmelle hyvälle,
vaivu maalle valkealle. 

//



7 kommenttia:

  1. Nurmilintu on ihana huivi. Ja nuo kutsut ne vasta ihanat ovatkin, onnittelut tulevalle morsiamelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, tuleva morsian kiittää :) On kyllä vielä tosiaan paljon kaikkee askarreltavaa ja puuhattavaa ennen kuin voi hengähtää ennen H-hetkeä.

      Tuo Nurmilintu on kyllä nätin mallinen huivi, kiva neulottava :)

      Poista
  2. Kai munkin täytyy tuo Nurmilintu neuloa kun oon niin monesti sitä katellu. Kaunis!
    Kutsutkin on kivat. Ei niin perinteiset :) .

    VastaaPoista
  3. Kai munkin täytyy tuo Nurmilintu neuloa kun oon niin monesti sitä katellu. Kaunis!
    Kutsutkin on kivat. Ei niin perinteiset :) .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itekin mietiskelin tuota Nurmilintua pitkään, mutta onneks lähin kokeilemaan.. Harvemmin huiveja tulee tehtyä, mutta erittäin kivaa vaihtelua sukkiin. Ja sukathan siellä on taas seuraavaksi puikoilta tulossa, heh..! :))
      Kutsujen kohdalla joutu kyllä miettimään pitkään, että mitähän ihmettä sitä tekisi.. Googlettamalla sitten törmäsin ohjeeseen noista origami mekoista ja smokeista :) Ja siitä se sitten läks..

      Poista
  4. Tulin ihastelemaan vissii jo kolmatta kertaa. se on edelleen niin kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tykkään kyllä itekin, sopii niin monenlaisen vaatteen kaveriksi ja niin ihanan kevyt pyöräyttää harteille ♥

      Poista