tiistai 24. syyskuuta 2013

Omenanvihreä Wurm pipo

neulottu Wurm pipo
              
 Lanka:  n.1 kerä 7 veljestä
(2009 vuoden Marttajärjestön juhlaväri)
Puikot: 3,5mm pyöröt (60cm)

Näin syksyn kallistuessa pikkuhiljaa kohti lokakuuta (mittari näytti tänäkin aamuna vain 7 astetta!), sitä alkaa todellakin kaivata jotain lämmikettä päänsä ympärille. Koska hyvin harvoin onnistun löytämään kauppojen hyllyiltä päähäni sopivaa pipoa, ajattelin tänä syksynä kokeilla itse etsiä jonkin silmääni miellyttävän pipomallin ja toteuttaa sen neulomalla. 

Eniten pipoissa vierastan kaikkia päänmyötäisiä malleja, joten ei olekaan ihme, että nähtyäni tämän Wurm pipon olisin heti halunnut päästä sovittamaan sitä päähäni. Sen lisäksi että se näytti olevan sopivan myssymäinen (sisään saisi sujautettua pidemmänkin hiuspehkon sujuvasti, eikä varmasti nutturan tai poninhännänkään kanssa tulisi ongelmia) järkeilin sen olevan näin ensikertalaiselle pipontekijälle sopivan helpohko malli. Niin kuin kuvistakin näkee, niin pipo on melko pitkälle vain oikean ja nurjan vuorottelua. Pipon ainut haasteellinen kohta lieneekin tuo reunus, joka neulotaan kaksinkertaisena.

neulottu Wurm pipo

Ainoaksi  materiaalihankinnaksi jäi pyöröpuikkojen ostaminen, sillä kotona sattui olemaan vielä pari kerää vuosia sitten ostamaani Marttojen juhlavuonna ilmestynyttä Novitan värjäämää 7 veljestä lankaa, joista itse silloin ihastuin täysin tuohon omenanvihreään sävyyn. Pyöröpuikkojen osalta olisikin sitten voinut tehdä vähän enemmän tutkimustyötä, sillä mukaani tarttuneet Novitan pyöröt osottautuivat jo heti alkumetreillä aivan todella kehnoiksi. Puikkojen kaapeli on jotenkin niin jäykkä, että se tuppasi kiertymään vähän väliä ja pingotti silmukoita juuri sen verran, jotta työtä joutui nykimään eteenpäin. Toisen puikon pää oli myös aivan järkytävän terävä ja jouduin hiomaan sitä vähän "sormenpääystävällisemmäksi".

Pyöröpuikkojen kanssa eka ajatus kyllä taisi olla, että mitenkäs näitä oikein käytetäänkään ja niinhän siinä kävi, että jouduin googlettamaan siihen vähän apuja netin syövereistä. Hyvä opetusvideo löytyikin Dropsin neulontavideoista, jonka avulla pääsin nopeasti kärryille aloituksesta. 


Oma päänympärykseni on 57cm ja piposta tuli oikein sopivan kokoinen luodessani pipon aloitukseen 90 silmukkaa (S-koko). Olin myös iloisen helpottunut siitä, että tuo kaksinkertainen reunus ei sitten lopputiessään ollutkaan sen pahempi juttu! Ja ei muuten taatusti palele tämän tytön korvat tulevan talven paukkupakkasissa ja pohjoistuulen viimoissa, on sen verran lämpöisen tuntuinen :) 

Tuon reunuksen voi myös muokkailla enemmän tyttömäiseksi pienellä ohjeenmuutoksella neulomalla taitoskerroksen nurjan sijaan 2 oikein yhteen ja tekemällä sitten langankierron. Huomasin myös osan muokkailleen sileään raitakerrokseen tuota samaa *2o yhteen, langankierto* neulosta, joka paitsi näyttää kivalta, niin tuo varmasti myös vähän vaihtelua tuohon oikean ja nurjan neulomiseen. Itsestäni ainakin välillä tuntui väsyttävältä toistaa koko ajan samaa, mutta toisaalta pystyipähän samalla neuloessa seuraamaan myös telkkaria.

Ja suomennettu ohje tähän pipoon löytyy täältä.

No nyt ei pipo kiristä päätä.. ;)

4 kommenttia:

  1. Eikös olekin? :) Oon kyllä muutenkin heikkona kaikkeen vihreään.. Houkuttais tehdä tämä malli myös jostain langasta, jossa ois vähän glitteriä. Ekaks joutuu vaan tekemään miehelle samanmoisen myssykän, mutta mustasta langasta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta! :) Pitääkin syventyä siihen jossain kohtaa.

    VastaaPoista