tiistai 20. elokuuta 2013

Karisma lapaset

                        Lanka: 7 veljestä
                        Puikot: 4mm

Näiden Karisma -lapasten ohjeen löysin myöskin Ullaneuleen sivuilta ja kokeiluunhan ne päätyi, sillä olin pitkään halunnut harjoitella lisää palmikkoneuleen tekoa, mutta mieleistä palmikkoa ei ollut vaan löytynyt. Nähdessäni nämä en jäänyt hetkeksikään enää empimään, vaan kirjoittelin ohjeen ylös siltä seisomalta (vähän hidasta kyllä, mutta koska meillä ei ole enää missään huoneen nurkassa lojumassa toimivaa printteriä eikä tietokoneen ruutuakaan jaksa neuloessa koko aikaa tuijottaa, niin ainoaksi vaihtoehdoksi jää silloin kynän ja paperin kaivaminen esille -mikä ei sinänsä haittaa yhtään, omaa käsialaansa voisi harjoittaa useamminkin).

Tämä suunnittelijan luoma palmikko oli jotenkin mukavalla tavalla pohjoismainen (ainakin minulle tuli vahvasti mieleen viikinkien/kelttien käyttämät punokset) ja koska lapaset oli tarkoitus neuloa miespuoliselle henkilölle, ajattelin tämän valinnan osuvan nappiin. Langaksi valitsin 7 veljeksen teräksen harmaan sävyn, joka oli tarpeeksi tumma mutta ei kuitenkaan liikaa -väriäkin tärkeämpi asia oli tässä mielestäni ottaa huomioon kuvion erottuminen taustasta. Sen takia hylkäsin raidalliset langat jo heti alkuunsa. Muuten toteutin lapaset hyvin pitkälle ohjeen mukaan. Alkuperäisessä ohjeessa kämmenpuoli oli neulottu nurin, jota itse hieman vierastin, joten vaihdoin sen sileäksi neuleeksi.

Lapasten saaja oli oiken tyytyväinen lopputulokseen ja ne olivat herättäneet uteliaita katseita ja kysymyksiä myös henkilön työpaikalla. Ja nimen omaan miesten keskuudessa vielä, mikä on jo aika hyvä saavutus ;)

Ohje lapasiin löytyy täältä.

2 kommenttia:

  1. Toi palmikko on kyllä hurjan nätti (aika hidas neuloa tosin, varsinkin kun en oo oppinu tekemään palmikkoja ilman sitä apupuikkoa). Ois aika ihanat neuloa sukkiinkin, vaan riittäisköhän kärsivällisyys..:)

    VastaaPoista