sunnuntai 18. elokuuta 2013

Neulotut pitsiunelmat

                                                          
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3,5mm
Kantapää: vahvistettu, perus

Nämä sukat syntyivät jo alkuvuodesta pahimpien pakkasien ollessa voimissaan ja näihinkin malli on napattu syksyllä 2012 ilmestyneestä Novitan sukkalehdestä (kohta voi alkaa jo luulla että minulla on jonkin sortin addiktio ko. lehteen). Mutta ei vais, lehti on mielestäni vain täynnä toinen toistaan kivempia sukkia. Nämä ovat edelleenkin myös ehkä parhaiten jalkaan istuvat sukat ikinä, sukat suorastaan sujahtavat jalkoihin automaattisesti ja pysyvät hyvin ylhäällä. En ollut näitä sukkia ennen myöskään kokeillut pitsin neulomista ollenkaan, joten tulipa siinä sitten opeteltua myös langankierrot poikineen.

                                              Ja kuvaa vielä valmistuneesta sukkaparista..

Tässä mallissa yksivärinen lanka toimii ehdottomasti parhaiten (neuloin juhannuksena myös raidallisesta langasta, mutta niissä pitsikuvio tavallaan hukkuu sinne värien keskelle). Mietin myös, että tämä malli saattaisi toimia myös hyvin toteutettuna pelkällä ylävarren pitsillä!

                                                             ..Juhannusversiot sukista.

2 kommenttia:

  1. Vitsit, ompas nätit!
    Musta taitaaki tulla kyllä sun blogin kyylä :) On niit nättejä malleja,kivan olonen blogi^^

    VastaaPoista
  2. Mukava kuulla! :) Ja saa tulla kyyläilemään niin paljon kuin haluaa, hurjan kivaa vaan jos nää minun tekeleet jaksaa kiinnostaa.. Liityinpä lukemaan myös sinun blogiasi :)

    VastaaPoista