lauantai 17. lokakuuta 2015

Blogin 2-vuotis arvonta!

a r v o n t a


Jee, miun blogi on jo 2-vuotias!
Tai oikeestaan toinen vuos vierähti täyteen jo elokuussa, joten oon vähän myöhässä näitten synttärijuhlien kans -mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!:)

Ajattelin taas muistaa kaikkia ihania lukijoitani kuluneista vuosista arvonnan muodossa ja siitä sainkin taas mukavasti pähkäiltävää, mitä kaikkee kivaa pakettiin keksisin.
Lopulta päädyin tälläiseen ratkaisuun, eli..

Arvonnan palkintona on 2kpl kirjoja: TyynykirjaRakas Villasukka -kirja, sekä 4kpl Red Heartin kimallelankaa.
Linkeistä voi käydä klikkailemassa, minkälaisista kirjoista on kyse.

Oon jo pariin otteeseen kiinnittänyt kaupoissa huomiota, kun naiset on hamstranneet tuota blingbling lankaa ostoskoreihinsa ja pakkohan se oli itekin sitten käydä muutama kerä kokeiluun :D
Siitä lähti myös sitten idea, että pari kerää ois ihan kiva lisä myös blogin arvontapakettiin.
  
Lanka on ihanan pehmoista ja kyllähän pieni säihke aina on paikallaan asusteissa, varsinkin näin joulun alla :) 
Oon just ite esim. virkkailemassa tuosta punaisesta pipoa ja voi että miten näyttääkin kivalta!

Arvonta pyörähtää siis käyntiin tänään 17.lokakuuta.2015 ja päättyy 7.marraskuuta.2015.

Ja lopuksi vähän ohjeistusta
säännöistä.. 

✿ ✿ ✿
 
Arvonnan säännöt:
✿ yhden arvan saat kun kommentoit tähän postaukseen
✿ saat kaksi arpaa kun kommentoit tähän postaukseen ja olet blogini lukija ja/tai liityt lukijakseni 
✿ kolmannen arvan saat, kun kommentoit tähän postaukseen ja tykkäät Khadin lankalabyrintti-sivustosta Facebookissa tai instagramissa (@khadi_ik)
Kommenteissa olisi mukava myös kuulla ajatuksia tästä blogista yms.? :)

Muistathan mainita kommentissasi monella arvalla olet mukana!
 Anonyymit kommentoijat <-muistakaa jättää s.postiosoite.
Onnea arvontaan! // ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!
Kiitokset kaikille osallistujille.
Ja mukavaa viikonloppua kaikille ‿◠

135 kommenttia:

  1. onnea blogille. Ihana arvonta ja kolmella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  2. Onnea 2-vuotiaalle!
    Kahdella arvalla mukaan kisaan.

    VastaaPoista
  3. Onnea blogille, mukana kolmella arvalla

    VastaaPoista
  4. Onnittelut, kolmella arvalla yritetään

    VastaaPoista
  5. Onnea ja kaikilla kolmella mukana

    VastaaPoista
  6. Juuri blogin löysin ja varmasti seurailen, facessa myös :) Kisaan mukaan kahdella arvalla?

    kimahasa@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Onnea blogille! Monet ideat ja ohjeet täältä jo bongaillutkin. Kolmella ollaanpi mukana. :)

    nora.uski(a)gmail.com

    VastaaPoista
  8. Onnittelut, kahdella arvalla mukana:)

    VastaaPoista
  9. Näin äkiseltään selailtuna oli ihan mielenkiintoinen tuttavuus, liityin lukijaksi, joten seuraan useammin jatkossa.
    Hyvää jatkoa ja jaksamista bloggailuun!

    VastaaPoista
  10. Niin mukana arvonnassa.. kolmella arpasella vieläpä ;) siun blogi on ihanan värikäs. Kuvat on kekseliäitä ja jutut mukavia. Ja oothan sie Hei samankylän poikkii ;)

    VastaaPoista
  11. Kahdella arvalla mukana! Tämä blogi on omaperäinen ja kivoja ideoita täynnä :)

    VastaaPoista
  12. Paljon Onnea 2-vuotias. Mukavaa luettavaa ja ideoita täällä. Mukana kahdella arvalla. =)

    VastaaPoista
  13. Mukana 2 arvalla! Pitkään oon sun blogia seurannu, aivan ihana blogi :) Paljon ihania, idearikkaita kuvia, tekstiä on mukava lukea. Paljon Onnea vuosista! neulovakissa@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Kiva blogi :) terveisin toinen käsitöiden harrastaja. Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  15. Kaksivuotisonnittelut! Kiitos kivoista ideoista, ohjeista ja kuvista :)
    Osallistun kahdella arvalla.
    peasofmind (at) outlook.com

    VastaaPoista
  16. Mukana kahdella arvalla. Onnea 2 vuotisblogille.

    VastaaPoista
  17. Onnea 2v:lle
    Osallistun 3 arvalla.

    VastaaPoista
  18. Onnittelut! Täytyykin tulla tutustumaan tarkemmin blogiisi jossain vaiheessa. Mukavaa viikonloppua!
    Yhdellä arvalla mukaan.
    aikunaskareet ( at ) gmail.com

    VastaaPoista
  19. Onnittelut! Täytyykin tulla tutustumaan tarkemmin blogiisi jossain vaiheessa. Mukavaa viikonloppua!
    Yhdellä arvalla mukaan.
    aikunaskareet ( at ) gmail.com

    VastaaPoista
  20. Onnittelut! Kolmella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  21. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, uusi yritys - ei tää kommentointi nyt suju :D

      Kommentoin, lukija, seuraan fb:ssä eli kolme arpaa :) Onnea kaksivuotiaalle!
      analogtrashblogi@hotmail.com

      Poista
  22. Onnea ja yhdellä arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  23. Onnea blogille! Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  24. Tykkään käsityöblogeissa selkeistä ja kauniista kuvista ja sun blogissa viehättää just kauniit kuvat, jotka saa aina uudestaan ja uudestaan tulemaan takaisin.. Hyvän mielen kässäblogi :) Mukana 2:lla arvalla! lumottuna82 (at) gmail.com

    VastaaPoista
  25. Paljon onnea kahdesta vuodesta! Perässä tullaan ensi kuussa :) Olen mukana kahdella arvalla. vastarannan.virkkaaja (a) gmail.com

    VastaaPoista
  26. Onnittelut. Hienoa että joku jaksaa/ehtii bloggailla. Käsityöt on ihania. Osallistun arvontaan.

    t.Kati

    VastaaPoista
  27. Onnea synttärisankarille! Luen blogiasi, koska se on mielestäni persoonallinen, kirjoittajansa näköinen. Kauniit kuvat, kivoja erilaisia töitä.. Paljon ihania värejä! Tänne on hyvä tulla inspiroitumaan :) Ihana palkinto! Mukana 2 arvalla. teijama (a) gmil.com

    VastaaPoista
  28. Onnea onnea!! Tykkään hirmuisesti sun blogista. Sun blogissa on aina niin paljon kivoja kuvia. Esim. tuo totoro seikkaili niin kivasti syksyisessä metsässä. Saat aina hymyn huulille :)
    Ja kahdella arvalla mukaan arvontaan. Tuo toinen kirja minulla jo onkin, mutta jos voitan aion sillä ilahduttaa erästä neulovaa ystävääni :)

    VastaaPoista
  29. Onnea kahdella arvalla mukana .voke1@luukku.com

    VastaaPoista
  30. Onnea! Monipuolinen blogi, tykkään että postauksia on muistakin kuin pelkistä villasukista..!! :D Vaikka villasukista tykkäänkin. Käytät töissäsi ihania värejä! Osallistun 2 arvalla, kävin tyksimässä FB:ssä sivua. unilintu89(at)gmail.com

    VastaaPoista
  31. Paljon Onnea:)!
    Minulla oli tuo tyynykirja kirjastosta lainassa ja tykkäsin tooosi paljon.Tosin se hirvityyny on hieman öö...no ehkä en omalle sohvalle laittaisi.Errityisesti tykkäsin sanomalehti ja Marilyn-malleista:)
    Kahdella mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  32. Kahdella arvalla osallistun. Blogisi on pullollaan kaikkea ihanaa, vasta tovi sitten tänne eksyin eli luettavaa on miltei parin vuoden edestä jäljellä :)

    VastaaPoista
  33. Nyt vasta löysin kivan blogisi, onnea kaksivuotiaalle! Arvonnan suhteen laitan kaikki peliin, eli kolmen arvan taktiikalla mukana.

    VastaaPoista
  34. Kolmella arvalla mukana. (: Ps. Tykkään tästä uudesta ulkoasusta! Ekoja seuraamiani blogeja ikinä.

    VastaaPoista
  35. Onnea 2-vuotiaalle :) Kahdella arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  36. Onnea 2weelle! Kahdella arvalla mukana. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Onnea blogillesi, yhdellä arvalla mukana

    mkaa.parri@gmail.com

    VastaaPoista
  38. kahdella arvalla mukana
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  39. Onnea!
    Kolmella arvalla mukana :)
    jolannian@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Osallistun arvontaan 2 arvalla. Käyn täällä aina säännöllisesti kurkkimassa kauniita neulomuksiasi :) Tykkään blogisi "ilmeestä", jää jotenkin mieleen ja on persoonallinen. Susta välittyy muutenkin sellanen iloisuus ja hyväntuulisuus, tykkään.
    mippeotus(a)gmail.com

    VastaaPoista
  41. Onnittelut ♥ Kolmella arvalla mukaan.
    Blogisi on kuin raikas tuulahdus täällä blogimaailmassa ja sitä on mukava käydä kurkkimassa.

    VastaaPoista
  42. Onnea 2-vuotiaalle! Kolmella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  43. Paljon onnea! :) Kaikilla kolmella arvalla mukaan.

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Jee ja Onnea. Olen aika tuore lukija, ehkä vasta muutaman kuukauden seurannut blogiasi mutta tykännyt kovasti.. Ihanat ja värikkäät kuvat saivat minut jäämään lukijaksi. Olen mukana kolmella arvalla, käyn heti miten tykkäämässä sinusta instagramissa ja taidanpa sielläkin sinua alkaa seuraamaan. Kiitos mukavasta blogista.

    VastaaPoista
  45. Onnea! Kauniita töitäsi käyn katselmassa ja samalla haen uusia ideoita itselleni. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  46. Onnittelut!
    Tänne olen aikanani tullut kauniiden käsitöidesi perässä ja niiden takia täällä piipahtelen.
    Mukaan arvontaan lukijana, eli kahdella arvalla:)

    VastaaPoista
  47. Onnea kaksivuotiaalle!
    Josko kokeilisi arpaonnea, kolmella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  48. Onnea 2-vuotiaalle! Tämä blogi on kivan värikäs ja pirteä, postauksesi tekevät hyvälle tuulelle :)
    Kolmella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  49. Mukana kolmella arvalla, seuraan instassa nimellä annairamanii :) pidän erityisesti blogin kuvista :)

    VastaaPoista
  50. Onnea 2-veelle!! Ja kolmella arvalla mukaan :)

    VastaaPoista
  51. Onnittelut!
    Kolmella mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Onnea sinulle ja blogillesi! Kokeilen onneni yhdellä arvalla. anu.haukanheimo(ät)pp.inet.fi

    VastaaPoista
  53. Onnea 2vuotiselle blogitaipaleelle! Mukana kolmella arvalla.

    VastaaPoista
  54. Onnea 2 vuotiselle blogitaipaleelle! Innolla odottelen aina mitä ihanuuksia olet kehittellyt/kehittelemässä. Innostusta saan omille töillekin välillä kun selailen sivujasi :) Mukana yhdellä arvalla Terv. NinaR

    VastaaPoista
  55. Onnea blogille! Onpas hienoa kimallelankaa. Mukana yhdellä arvalla :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  56. Onnea! :> Mukana kahdella arvalla. T. minttumainen@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Onnea kovasti! Kolmella arvalla mukana :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Onnea kovasti! Kolmella arvalla mukana :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Kolmella arvalla arvonnassa mukana :) tosi kiva blogi sulla :)
    satumoi97@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Kaikilla kolmella arvalla mukana. Ja onnea blogin 2v synttäreille ^_^

    VastaaPoista
  61. Kahdella arvalla mukana! =) Ja paljon onnea! =)
    leevilotta at luukku.com

    VastaaPoista
  62. Ihana blogi siulla, onnea. 3 arvalla mukana. Terkuin neuloosiinsairastunut blogin pitäjä, s-posti neuloosiinsairastunut@hotmail.com

    VastaaPoista
  63. Kaunis blogi ja äärettömän upeat kuvat. Kolmella arvalla mukana. Piritta silimukointia-blogista

    VastaaPoista
  64. Onnea 2-vuotiaalle blogillesi!
    Kahdella arvalla mukana.
    sanna.pietinen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  65. Inspiroivat käsityöt ja hyvät kuvat on parasta. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  66. Onnea! Hyvänmielen blogi!
    Kolme arpaa.
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  67. Onnittelut! Kahdella arvalla mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  68. Onnea 2-vuotiaalle blogille! :) Käyn nyt saman tien liittymässä lukijaksi (jostain syystä en ole vielä sitä tehnyt?!) ja tykkäämässä blogin Facebook-sivusta.

    illuusia(at)ihmemaassa.net

    VastaaPoista
  69. Mukana ihanassa arvonnassa kolmella arvalla. Blogisi on ihanan lämminhenkisen oloinen, sitä on mukava käydä lukemassa. :)

    VastaaPoista
  70. onnea 2-vuotiaalle! kolmella arvalla mukaan hyppään minä. erityiskiitos tuosta totoro-ohjeesta! t. Totoro-fani :)

    VastaaPoista
  71. Onnea blogille! Kolmella arvalla mukana:) Kiitoksia kaikista hyvistä ohjeista ja vinkeistä.

    VastaaPoista
  72. Onnea blogillesi 🌹 olen hämmästynyt kuinka monipuolinen ja ilmeikäs blogi on 😊 tulee varmasti seurattua. Olen mukana kolmella arvalla!

    VastaaPoista
  73. Onnittelut 2-vuotiaalle! Kolmella arvalla mukaan kivaan arvontaan.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Onnittelut 2-vuotiaalle! Kolmella arvalla mukaan kivaan arvontaan.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Onnea ja menestystä blogin pitäjälle! Blogissa on aivan upeat kuvat ja ohjeetkin ymmärtää hyvin. Töitäsi on kiva katsoa, vaikka ei ole itse ahkera neuloja :)

    VastaaPoista
  76. Onnea! Eksyin vasta eilen blogiisi kun olit linkannut postauksesi varmaan johonkin käsityöblogiryhmään ja jäin heti lukijaksi :)

    VastaaPoista
  77. Oikein paljon onnea!
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Kolmella arvalla minäkin lähden mukaan! :)
    tiia.tahvanainen0@gmail.com

    VastaaPoista
  79. Onnittelut! Kahdella arvalla osallistuu tämä juuri blogiisi eksynyt sukkafanaatikko.

    VastaaPoista
  80. Onnea! Mie oon kolmella arvalla mukana. Tykkään siun blogista kun tää on niin pirtee ja siulla on ihania ideoita ja oot taitava tekijä :) Blogin kuvat on myös nättii kateltavaa, siulla on selvästi silmää valokuvaamiseenki ;)

    VastaaPoista
  81. Paljon onnea 2-vuotiaalle inspiroivalle blogillesi.Yhdellä arvalla mukana arvonnassa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  82. Kahdella arvalla olisin mukana arvonnassa (kommentti ja tykkäys fb:ssä). Nämä neule/käsityöblogit ovat kyllä suuri ilo - saa inspiraatiota ja vertaistukea! :)
    - Henski
    heikura.hr(at)gmail.com

    VastaaPoista
  83. Mukana yhellä arvalla. Onnea blogitaipaleellesi jatkoonkin.
    Monenlaisia juttuja sulla esillä blogissa, taitava käsitöien tekijä oot.

    VastaaPoista
  84. Onnea vuosista😊! Inspiroivia käsitöitä teet. Kahdella arvalla mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  85. Onnittelut! Mukaan kolmella arvalla =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  86. Onnittelut! Mukaan kolmella arvalla =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  87. Facebookin kautta (Vilkasta virkkausta-ryhmästä) löysin blogisi. Olipa hyvä löytö, ihana on! Onnea 2-vuotiaalle. <3

    VastaaPoista
  88. Täällä kans löysin blogisi Vilkasta virkkausta-ryhmän kautta. Ihanaa blogia pidät. Osallistun arvontaa 2 arvalla ja onnea 2-vuotiaalle blogille. (kattilaliina@gmail.com)

    VastaaPoista
  89. Onpa ihana arvonta! Mukana kahdella arvalla. Sinulla on kaunis blogi! Siitä saa helposti inspiraatiota omiin töihin.

    VastaaPoista
  90. Onnea kaksivuotiaalle!
    Minä olen mukana kolmella arvalla :)

    Löysin tämän blogin pari viikkoa sitten kun jotain virkkausjuttua googlailin (nyt viimeisen kuukauden aikana olen virkkaamiseen hurahtanut), vielä en ole koko blogia saanut kahlattua läpi kun ollut niin rajallisesti aikaa, mutta on kovasti työn alla. Eli tämä on aivan ihana! :)

    VastaaPoista
  91. Onnea 2-vuotiaalle! Ihana blogi on <3
    Aina arvontoihin mukaan, tällä kertaa pääsee jopa osallistumaan kolmella arvalla! :D

    VastaaPoista
  92. Onnea! Kahdella arvalla mukaan :)
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  93. Paljon onnea :)

    Olen mukana kahdella arvalla :)

    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  94. Onnea! :) Kahdella arvalla mukana.
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  95. Onnea blogillesi. :) se on ihana! kaikilla kolmella mukana. neuloosiinsairastunut@hotmail.com

    VastaaPoista
  96. Onnea! :) Kolmella arvalla mukana
    ninni.ulmanen@gmail.com

    VastaaPoista
  97. Ihana blogi, onnea! Mukana kolmella arvalla :)

    VastaaPoista
  98. Onnea blogille! :) Yhdellä arvalla mukana. :)

    VastaaPoista
  99. Kahdella arvalla mukana :-D

    VastaaPoista
  100. Anonyyminä täällä muutaman kerran seikkaillut kun uusia tuulia neulomuksiini oon hakenut! Ihania postauksia sulla kyllä on :) arvontaan osallistutaan kahdella arvalla!

    Cutecadaver@gmail.com

    VastaaPoista
  101. Kahdella arvalla mukana. Mukava uusi tuttavuus tämä blogi.
    -Eevis-

    VastaaPoista
  102. Mukana kolmella arvalla ^^ Blogisi viakuttaa mielenkiintoiselta ja ajatuksella toteutetulta. Ainoa lievä miinuspuoli on tuo header joka on omaan makuuni hieman liian iso mutta se nyt ei haittaa sillä sama ongelma on omalla koneellani useammallakin sivulla. :)

    VastaaPoista
  103. Onnea! Yhdellä arvalla mukana.
    sirpa_saarinen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  104. Mukaan kahdella arvalla :) anzsku@gmail.com

    VastaaPoista
  105. Mukana kolmella arvalla! Blogisi on minulle melko uusi tuttavuus, mutta ihastuin siihen heti :)
    annamari@hotmail.com

    VastaaPoista
  106. Mukana arvonnassa kolmella arvalla. :) Löysin tänne vasta ensimmäistä kertaa, mutta ihastuin heti! Ihan mahtavia ideoita. ♥ myytillinen (a) gmail.com

    VastaaPoista
  107. Onnea kahdesta vuodesta. Itsellä vasta uusi tuttavuus mutta vaikuttaa hyvältä :) kahdella arvalla ollaan mukana

    VastaaPoista
  108. Ihana blogi ja onnittelut vielä minultakin kahden vuoden saavutuksesta! Näillä sanoin yhdellä arvalla mukana arvonnassa :).

    VastaaPoista
  109. Onnea!!! Yhdellä arvalla mukana arvonnassa!!! Toivottavasti onni suosis joskus minuakin....
    Ihana blogi
    halisydan@hotmail.com

    VastaaPoista
  110. Onnea! Kiva blogi. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  111. Onnea pitkästä blogi-elämästä.
    Löysin sinut vasa nyt, mutta yritän onnistua liittymistä lukiaksi.
    Ja etsin sut instagramista (siellä eri nick name)

    Eli siis kolmella arvalla liikkeellä.

    VastaaPoista
  112. Onnittelut ja yhdellä arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  113. yhdellä arvalla mukana!
    janina.tilder@gmail.com

    VastaaPoista
  114. Onnea päivänsankari -blogille! Olen aina välillä käynyt lukemassa blogiasi ja kyllä on niin ihana blogi! Olen mukana kolmella arvalla. vpennanen933@gmail.com

    VastaaPoista
  115. Kauniille, kiinnostavalle blogille pitkää ikää (kolmen arvan myötä) toivottaen...
    (jelena. rosenberg @vahtera.org)

    VastaaPoista
  116. Kolmella arvalla mukana! wequstus@gmail.com

    VastaaPoista
  117. Kolmella arvalla mukana :) annani53@gmail.com

    VastaaPoista
  118. Onnea 2-vuotiaalle :) Kolmella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  119. Ihania töitä ja tunnelmalliset kuvat.Tykkään! Kolmella arvalla mukana. anksula@gmail.com

    VastaaPoista