Lankana käytin 7 veljestä ja 3mm koukkua. |
Tämän nostalgisen patalapun toteutin Touhumaan sivuilta löytyvällä ohjeella.
Kyseessähän on siis tuo erittäin tuttu Laku-Pekka hahmo, joka esiintyi Fazerin lakritsikääreessä vuosikymmenten ajan. Tätä virkatessa tuli automaattisesti jotenkin niin hyvälle tuulelle, sen lisäksi että koko työ on kokonaisuudessaan aivan ihana väriläiskä keittiöön, niin ainahan tälläinen retroilu palauttaa jotain sykähdyttävää sieltä omasta lapsuudesta ja nuoruudesta :)
Facebookin virkkausryhmästä ponnahti esille myös aivan ihania versioita tästä mallista, joita oli nerokkaasti sovellettu mattoon ja jopa seinäkelloonkin! Varsinkin trikookuteesta tehty Laku-pekka matto oli aivan mahtava ja mielessä pyörähti jo, että näinköhän sitä joutuu metsästämään vielä punaista ja mustaa kudettakin sitten. Ehkä ensin täytynee kuitenkin keskittyä näihin patalappujen tehtailuun, sillä näitä olisi kiva antaa jouluna lahjaksikin :) Sitä varten joutuukin virittämään kunnon pipertämismoodin päälle, sillä työvaiheita tähän patalappuun mahtuu yhtä jos toistakin, vaikka ensisilmäyksellä siltä ei näyttäisikään.
Tässä sai myös mukavasti harjoitusta puolipylväiden virkkaamisesta, joita en ole tähän mennessä juurikaan joutunut tekemään. Hieman päänvaivaa aiheuttivat työn kääntelyt, joissa olin välillä mennä täydellisen sekaisin -onneksi ohjeessa oli mainiot kuvat tekstin tukena, ilman niitä olisin todennäköisesti luovuttanut jo kiharoiden kohdalla. Myös osasten asettelussa täytynee olla hieman tarkempi, sillä minulla hupsahti silmät ihan himpun verran vinoon, jotta ilmeestä tuli vähän äkäisen oloinen -noh, ehkä se kuvastaa tekijäänsä sitten ;)
Kiva jos tää koukuttaa muitakin, kyllähän hyvä pitää laittaa aina kiertämään :)) Ja kiitos!
VastaaPoistaAika herkku matto!
VastaaPoistaItsekin katselin tätä jo hymy poskilla naamakirjassa ja nyt vielä isommalla hymyllä täällä! Ihan tosi sika makee! Olen suunnitellut, että itsekin kokeilin tätä mallia - nostalginen! :)
VastaaPoistaKiitos! :) Niinhän tuo on aiheuttanut innostunutta aaltoilua ihmisissä ja mikäs sen parempaa, jos pystyy näin tartuttamaan hymyjä ihmisten huulille. Ihan huippua että joku ihminen on tämänkin mallin suunnitellut koukuttavaksi, ei voi muuta kuin nostaa hattua. Mallia kannattaa todellakin kokeilla, toi ohje on niin hyvä, että sen kanssa kyllä pääsee nopeasti vauhtiin!
VastaaPoistaPoikani näki pikkukuvakkeen ohimennen ja sanoi, että kato kun pelottavan näköinen :D minusta aivan huikean hieno <3
VastaaPoistaJoo tuolta minun lakupekalta on tosiaan tainu jäädä aamumurot syömättä, kun siitä tuli vähän pahankurisen oloinen :D
VastaaPoistaAika hauska! :) Mutta tuo linkkihän vie Touhumaan sivuille eikä Taitomaan niin kuin olit kirjoittanut?
VastaaPoistaHupsista, no niinpäs olenkin kirjoittanut! :D Hyvä että tulit huomanneeksi, kävinkin sen jo korjaamassa :)
PoistaTämä on kyllä vallan ihana :)
VastaaPoistaKiitos :) Ja taas alkoi makeannälkä vaivaamaan :D
PoistaTuo on aivan mielettömän ihana!! Ja todellaki retro... Muistoja lapsuudesta ;) Aivan mieletön! No nii, nyt alan jo toistaa itseäni... :D
VastaaPoistaHehee, kiitos! :D Minulla on edelleenkin myös haaveissa tehdä tuolla samalla mallilla joskus mattokin, ois aikas huippu :) Mutta mistä sais revittyä aikaa kaikkien ideoiden toteuttamiseen, siinäpä se..
PoistaSaisiko ohjeen
VastaaPoistaKKK Texasista: muistatteko silloin ennen, kun meillä oli orjia. Miten kivat ja nostalgiset fiilikset! Ihanaa, kiva kun Suomessa vielä on näitä kuvia, vaikka vaan blogeissa. Sivistys on vain ohut pintakerros, eikä edes sitä ole meillä kaikilla...
VastaaPoista