torstai 31. heinäkuuta 2014

Villasukat matalilla, virkatuilla varsilla



 Lanka: 7 veikan jämiä
Puikot: 4mm
Kärkikavennus: leveä nauhakavennus
Kantapää: ristiin vahvistettu

Puikoilta on viime aikoina pudonnut aika kevyitä töitä.
On niin kuuma, että sukkia neuloessa päätyy ikään kuin puolihorroksessa valitsemaan varrettomia ratkaisuja. Sama juttu aloitettujen lapasien kanssa, ne tuntuvat kaikki kutistuvan kämmekkäiksi. Kaikki vähänkään polvia hipovat sukkaprojektit ovat saaneet olla rauhassa sukkakorin pohjalla odottamassa viileämpiä ilmoja.
 
Ihanaa silti, että on kesä!

 Näitä sukkia neuloessa minulla oli ajatuksena tehdä virkatut varret  Suloiset Sukat -kirjasta löytyvällä ohjeella, mutta en sitten lopputiessään jaksanutkaan innostua siitä täysin. Virkkasin sukkien reunoihin lopulta oman mieleni mukaan vain kerroksen kiinteitä silmukoita ja pylväitä, joista niistäkin tuli ihan hauskan näköiset - vähän niinkuin pumpulinen pilvenreuna kesäisellä taivaalla! :)

Kantapäät neuloin ristiin vahvistettuna, johon oon nyt viime aikoina tykästyny aika lailla. Hieman vaihtelua tavalliseen, vahvistettuun kantapäähän.

Se onkin muutes aika helppo opetella, jos haluaa opetella neulomaan jotain uutta. Kantalapun tekeminen aloitetaan ihan normaalisti neulomalla nelos- ja ykköspuikon silmukat samalle puikolle. Sen jälkeen työ käännetään ja nurjanpuolen silmukat neulotaan nurin. Oikealla puolella ensimmäinen silmukka nostetaan neulomatta, toinen silmukka neulotaan, sitten taas neulomatta, neulotaan.. jne. Tätä toistetaan puikon loppuun, jonka jälkeen nurjalla puolella neulotaan taas pelkkää nurjaa.
Mutta! 
Toisella kerralla oikealla puolella kerros neulotaankin niin, että kaikki edellisellä kerralla nostetut silmukat neulotaan ja vastaavasti kaikki neulotut silmukat nostetaan.
 Eli nimensä mukaisesti oikealla puolella vuorotellaan ristiin noiden nostojen kanssa ja tätä siis jatketaan vielä kantakavennustenkin aikana.

Nättiä ja helppoa!

villasukka virkattu varsi


5 kommenttia:

  1. Kauniit sukat ja suloiset värit. Reuna sopii erityisesti tuohon malliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kun on tottunut neulomaan sukkiin aina pitkähköt varret, niin olipas aika hassu tunne aloittaa kantalapun neulominen jo 5. kerroksen jälkeen.. Mutta tuolleen niistä tuli aika suloiset, tossukkamaiset! :)

      Poista
  2. Kauniit sukat! Ja kiitos ristiin vahvistetun kantapään selkokielisestä ohjeesta! Pitääkin kokeilla seuraavaan sukkaan. Olen nähnyt ristiinvahvistettuja kantapäitä, mutta on jäänyt ohje selvittämättä. Ajattelin, että olisi monimutkaisempikin tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä vaan jos tuosta minun kantapääselityksestä saa selkoa, vähän piti itekin loppua kohden miettiä, että menihän nyt varmasti kaikki nostetut ja nostamatta neulotut silmukat oikein päin! :D Mutta kun kokeilemaan lähtee, niin hyvin äkkiä sen hoksaa. Ristiin vahvistettu kantapää näytti ens alkuun omiinkin silmiin aika hankalalta, mutta ei se sitten sitä ollutkaan. Varsinkin jos on jo aiemmin opetellu neulomaan sen perus vahvistetun kantapään, niin ei varmaan pitäis mitään ongelmia tulla. J a kiitos! :)

      Poista
  3. Oikein piristävän erilaiset sukat.

    VastaaPoista